Kanta-Häme

Lahjoitukset takasivat Koivikko-kotiin työrauhan

Koivikko-kodin taloudessa ei edelleenkään ole hurraamista, mutta suhteellisen säännölliset lahjoitukset ovat sentään tuoneet taloon työrauhan.

– Lahjoitustoiminta on aktivoitunut huomattavasti, ja sen ansiosta pärjäämme ja voimme keskittyä erittäin vaativaan perustehtävään, tiivistää saattohoitokodin johtaja Riikka Koivisto.

Kun Koivisto nelisen vuotta sitten aloitti Koivikko-kodin johtajana, oli tilanne varsin kriittinen. Kassa oli tyhjä, lahjoituksia ei tullut ja toiminnan jatko oli vaakalaudalla.

– Nyt talous on tasapainoisemmassa tilanteessa tuohon verrattuna, vaikka perustoiminta menee tappiollisesti.

Koivikko-kodin perustoiminta tuottaa tappiota noin 100 000 euroa vuodessa. Viime vuonna tilinpäätös painui 35 000 alijäämäiseksi. Tulos sisältää lahjoitukset, joita viime vuonna saatiin 47 000 euroa sekä kirkkokonsertin noin 10 000 euron tuoton.

Varainkeruuta työn ohessa

Saattohoitokodin rahoitus koostuu kuntien maksutuloista ja hyväntekeväisyydestä.

– Ilman näitä arvokkaita lahjoituksia saattohoitotyötä ei voisi tehdä saattohoitokodissa. Kuntien varat ovat tiukalla, ja emme voi supistaa esimerkiksi hoitajamitoituksesta. Kuolevaa potilasta ei voi jättää hoitamatta ja lääkitsemättä.

Koivisto kiittelee, että erilaisia yhteistyökumppaneita on löytynyt mukavasti Kanta-Hämeestä, ja erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia on järjestetty. Apua on ollut myös yksittäisten ihmisten usein nimettömänä tekemistä lahjoituksista. Myös testamenttien tekeminen on mahdollista säätiön perustoiminnan rahoittamiseksi.

– Vaikeinta talousnäkökulmasta on se, että lahjoitustoimintaa ja testamentteja tarvitaan vuosittain. Meillä ei kuitenkaan ole erillistä henkilöstöä, joka keskittyisi varainkeruuseen, vaan kaikki tekevät työtä keskittyen ydintoimintaamme, Koivisto sanoo.

Alueellinen kouluttaja

Koivikko-koti sai palliatiivisen lääketieteen erityisyksikön statuksen syksyllä 2012. Siitä lähtien yksikkö on toiminut alueella osaamiskeskuksena, ja kouluttanut yhä enemmän alueen eri hoitoyksiköitä.

Yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista jo ennen osaamiskeskustoimintaa on ollut saattohoitokoulutusta järjestävä Hamk.

Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyysopintoja tekevän lääkärin on mahdollisuus suorittaa käytännön harjoittelujakso Koivikko-kodissa. (HäSa)