Kanta-Häme

Lahteen pääsee pian junalla 45 minuutissa

Parin vuoden kuluttua valmistuva Riihimäen kolmioraide parantaa myös Hämeenlinnasta junailevien yhteyksiä.

Hämeenlinna-Lahti -välillä matka-aikaa pystytään lyhentämään jopa 20 minuutilla, siis noin kolmanneksella.

Tällä hetkellä 70 kilometrin mittainen junamatka vie tunnin ja seitsemän minuuttia, sillä Hämeenlinnasta Lahteen matkustavan on vaihdettava taajamajunaan Riihimäellä.

Kolmioraiteen ansiosta välillä ei tarvitsisi jatkossa vaihtaa junaa. VR:llä uskotaan, että kolmioraide mahdollistaisi myös täysin uusien vuorojen avaamisen sekä Lahden että Tampereen suuntaan.

Vielä ei ole päätetty, kuinka usein vuoroja liikennöitäisiin tai ajettaisiinko niitä IC- vai taajamajunilla.

– Emme myöskään tiedä, missä vaiheessa kolmioraide tarkalleen avataan liikenteelle. Lopullisia päätöksiä asian tiimoilta syntyy ensi vuoden puolella, kun näemme, miten rakentaminen edistyy, kertoo projektijohtaja Antti Korhonen VR-Yhtymästä.

Matkanteko helpottuu ja lyhenee

Hämeenlinnan asemalla junaa perjantai-iltapäivänä odotellut Noora Visto pitää suoraa yhteyttä Lahteen erittäin hyvänä uutisena.

– Se helpottaa matkantekoa hirveästi, kun yksi vaihto jää kokonaan pois. Lyheneehän siinä matkustusaikakin.

Lappeenrannassa asuva Visto kulkee Lappeenrannan ja Hämeenlinnan väliä pari kolme kertaa kuukaudessa. Junaa hän joutuu vaihtamaan 2,5 tunnin mittaisen matkan aikana kahdesti, ensin Riihimäellä, sitten Lahdessa.

Suora yhteys ja lyhyempi matkustusaika saattaisi olla VR:lle valttikortti, jolla saada myös linja-autolla matkustavia vaihtamaan junaan.

Ainakin kouvolalainen Petri Hellstén voisi harkita junaa, mikäli vaihdot Hämeenlinnan ja Kouvolan välillä jäisivät pois.

Jere Leppikangas kertoo matkustavansa kuitenkin mieluummin bussilla myös jatkossa.

– Siellä on pehmeämmät penkit.

Pietariin jatkossakin vain vaihtamalla

Suunnitelma kolmioraiteen rakentamisesta on odottanut rahoitusta jo vuosia.

Ensi vuoden budjetista valtiovarainministeriö on kuitenkin varannut reilun kilometrin mittaiselle rataosuudelle tarvittavat 10 miljoonaa euroa.

VR:n projektijohtaja Korhonen kertoo, että kolmioraide valmistuu vuonna 2016 ja että se on ensisijaisesti suunniteltu palvelemaan tavaraliikenteen tarpeita.

– Tämän lisäksi tavoitteena on parantaa itä-länsi-vaihtoyhteyksiä.

Suoraa Allegro-junaa Tampereelta Pietariin ei ole jatkossakaan suunnitteilla.

Korhosen mukaan Hämeenlinnan ja Pietarin väli rakentuu vaihtoyhteyksien varaan myös kolmioraiteen valmistuttua. Pietariin matkaavat vaihtavat junaa joko Lahdessa tai Tikkurilassa.

– Kalusto ei yksinkertaisesti riitä suoraan Tampereen-yhteyteen. Suurin osa Pietarin-matkaajista tulee kuitenkin pääkaupunkiseudulta, Korhonen perustelee. (HäSa)