Kanta-Häme Hämeenlinna

Lammilaisen muusikon pillit ovat huilumaailman stradivariuksia – Sibelius-Akatemian kokoelmassa on sata Mäkelä-huilua

Lammilainen soitinrakentaja Pentti Mäkelä (1923–1989) yritti koko elämänsä rakentaa pillin, jossa olisi ollut täydellinen sointi. Hän ei onnistunut tavoitteessaan, mutta antoi rakentamansa sata pilliä Sibelius-Akatemian kokoelmaan.
Pentti Mäkelä ehti tehdä elämänsä aikana yli tuhat huilua. Niistä yli sata on Sibelius-Akatemian kokoelmassa. Kuva: Tomi Vesaharju
Pentti Mäkelä ehti tehdä elämänsä aikana yli tuhat huilua. Niistä yli sata on Sibelius-Akatemian kokoelmassa. Kuva: Tomi Vesaharju

Kun Susanna Mäkelä kaivaa laukustaan pöydälle henkarin ja lumilapion, alkaa koko touhu vähän epäilyttää. Nythän piti kuitenkin puhua musiikista ja soittamisesta..

– Loin lapiolla lapsena lunta, mutta sitten isä keksi tehdä siitä huilun, jolla aloin soittaa. Isähän teki pillin kastelukannustakin, mutta koiranputki oli hänen bravuurinsa. Hänen mielestään jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus soittaa, eikä koiranputkipilli ymmärrettävästi maksanut paljon, Susanna Mäkelä muistelee.

Hämeenlinnan seitsemännet Pillipäivät nosti esiin lammilaisen soitinrakentajan ja sotilasmestari Pentti Mäkelän elämäntyön kansanmusiikin soittajana ja ennen kaikkea huilujen rakentajana. Päivät alkoivat lauantaina Vanajaveden opistolla ja jatkuivat sunnuntaina Lammilla, jossa Mäkelä teki elämäntyönsä. Pillipäivät oli kansanmusiikin ja vanhan musiikin puhallinsoittimista kiinnostuneiden teemapäivä ja seminaari.

 

Vaikka Pentti Mäkelän kuolemasta tuleekin syyskuussa kuluneeksi tasan 30 vuotta, ei hän ole ainakaan alan soittajien keskuudessa päässyt unohtumaan.

Puhaltajat kuvailevat soitinrakentajan tekemien huilujen sointia ainutlaatuiseksi. Viime aikoina etenkin Mäkelän mäntypillit ovat niittäneet mainetta.

– Aloitin opiskelut Sibelius-Akatemiassa 1980-luvun lopussa ja Mäkelä-pillejä ihailtiin vitriineissä. Sitten pillit poistettiin vitriineistä ja opiskelijat ja opettajat alkoivat käyttää niitä. Sellaista sointia on vaikea löytää mistään muusta soittimesta, Riitta-Liisa Joutsenlahti innostuu.

Kun huilujen vakuutusarvoa on alettu miettiä, on eteen tullut tenkkapoo. Huilut ovat nimittäin mittaamattoman arvokkaita, huilumaailman stradivariuksia.

– Mäkelä teki pillejä koko ajan. Yhden soittimen tekemiseen meni tuntikausia aikaa. Ehkä sointiin vaikuttaa se, että pilli on porattu ontoksi yhdessä osassa. Paljon sointiin auttaa kyllä se, että Mäkelä oli itsekin muusikko, muusikko Samuli Karjalainen sanoo.

Pentti Mäkelä eli aikana, jolloin ei ollut internetiä. Kun nyt etsii miehestä tietoa, löytyy sitä vain sirpaleina. Pillipäivät onkin miehen elämäntyölle todellinen kunnianosoitus.

– Tämä on ollut aivan ihana viikonloppu, sillä olimme isän kanssa hyvin läheisiä. Ei ollut mitenkään tavallista, että mies jäi hoitamaan lasta kotiin, mutta isä jäi, Susanna Mäkelä hymyilee.

Mäkelä oli veteraani ja sotilasmestari, mutta keikkaili ahkerasti pieni Susanna-tyttö mukanaan. Erityisen mielellään huumorintajuinen ja sosiaalisesti lahjakas mies esiintyi lapsille. Mäkelä veti 1970- ja 1980-luvuilla Lammilla myös nuorisosoittokuntaa.

– Isällä oli kaksi rakasta harrastusta. Soitinrakennuksen lisäksi hän rakasti kalastusta. Yhdellä kalastusretkellä hän sai sairauskohtauksen ja kuoli. Vielä kuolinvuoteellaankin hän puhui huiluistaan. Minä olin silloin vasta 15-vuotias, Susanna Mäkelä sanoo.

Mäkelää luonnehditaan tarkaksi ja vaativaksi mieheksi, joka suhtautui musiikkiin intohimoisesti. Riitta-Liisa Joutsenlahti sanoo monen miettineen vuosien varrella Pilli-Pentin salaisuutta.

– Nero hän oli.

Pillipäivät järjesti työryhmä, joka on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta ja Hämeenlinnan kaupungilta. HäSa