Kanta-Häme

Lammin Kotiseutulehti katsoo taakse ja nykyhetkeen

76-sivuisen lehden painos on 700 kappaletta.
Lammin Kotiseutulehden kannen aihe on Matti Siivosen kuvaama hetki Ormajärven rannalla viime kesänä, kun kaaliperhosten sukuun kuuluvat lanttuperhoset parveilivat hietikolla. Kannessa on myös kuvakavalkadi lehden aiheista.

Järjestyksessään 51. Lammin Kotiseutulehti on tuttuun tapaan katsaus Lammin menneeseen vuoteen sekä historiaan.

Sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat esillä paitsi historiantutkija, kotiseutuneuvos Kaisu Koskuen kirjoittamassa koosteessa myös lammilaisten koululaisten eläytymistehtävien kautta.

Sen aikaista elämänmenoa kuvataan Anton Pohjosen muistelmista kertovassa jutussa sekä joulukirjeen muodossa.

 

Kotiseutulehden sivuilla julkaistaan piirustukset Lammin ensimmäisestä mielenterveyskuntoutujien osastosta silloisen kunnalliskodin yhteydessä.

Kyseessä on rakennus, jota sata vuotta sitten nimitettiin leppoisasti houruosastoksi.

Kuvat ovat Jaakko Rautavirran kokoelmasta, ja hän on myös koonnut artikkelin tiedot.

 

Kuluneen vuoden tapahtumat tuovat esiin lammilaista elämänmenoa tässä ajassa.

Lehden yhdeksi teemaksi nousevat niin sanotut tavalliset lammilaiset. Lehteen on haastateltu tänä vuonna yhteensä sata vuotta täyttäneitä Meri ja Jari Laaksoa, jotka ovat kumpikin syntyperäisiä lammilaisia.

Lehdessä on myös kerrottu mitä on olla pohjalaisena Hämeessä. Kertojina ovat yli 60 vuotta Hämeessä asuneet Sirpa Kanerva ja Impi Pihlajamäki.

 

Kotiseutulehti kurkistaa yläkoululaisten arkeen kirjaston kainalossa, luo katsauksen yritysten elämänmenoon ja lammilaisittain merkittäviin asioihin ja tapahtumiin valinnanvapaudesta Suomen parhaan oluen valmistajaan.

Lammin Kotiseutulehden järjestämät tapahtumat Larin-Kyöstin runoilta ja ARS Peltolehto -kesänäyttely ovat myös vahvasti esillä.

Lehdessä julkaistaan professori Juhani Niemen kirjoitus Larin-Kyöstin Lammi-yhteyksistä ja Lammin murteella kirjoittamista runoista.

 

Lehden ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut lammilainen graafikko Maarit Vuoritie.

Osa lehden sisällöistä on luettavissa kokonaisuudessaan nettisivuilla. Sieltä löytyvät muun muassa Pirjo Sandeliuksen kirjoittama Lammin kirkonkylän työväentalon historiikki sekä Jouni Lehtosen juhlapuhe MTK Lammi-Tuuloksen 100-vuotisjuhlassa sekä kuvakooste elokuussa vietetyn Lammi-viikon tapahtumista.

 

Lammin Kotiseutulehti on 76-sivuinen, sen painos on 700 kappaletta.

Julkaisija on Lammi-Seura ry. Toimituskunta myy lehteä tiistaina 4. päivä kello 12 alkaen Lammin kirjastolla. Lisäksi myyntipisteitä ovat Lammin Säästökarit, Lammin Säästöpankki, POP Pankki Lammin Osuuspankki ja Porkkalan kartanon Kukkakulma sekä Lammin kirjasto-palvelupiste.

Lehteä on myynnissä myös Lammin joulumyyjäisissä 16.12. Lammi-Seuran osastolla.