Kanta-Häme Hämeenlinna

Lammin ränsistynyt painajaistalo saatetaan junailla kaupungin haltuun – varaton omistaja viitannut kintaalla uhkasakoille

Uhkasakot yhtä tyhjän kanssa, omistaja kateissa.
Linjatie 5:n aution ongelmatalon omistaja ei ole reagoinut Hämeenlinnan kaupungin antamiin kunnostuskehotuksiin eikä uhkasakkoihin. Vuodesta 2012 tyhjillään ollut rakennus on päästetty ränsistymään surkeaan kuntoon. Kuva: Riku Hasari

Jos omistaja kieltäytyy huolehtimasta talostaan, ovat yhteiskunnankin keinot vähissä.

Hämeenlinnan kaupunki ja alueen asukkaat ovat seuranneet voimattomina Lammin Linjatie 5:n aution pienkerrostalon ränsistymistä. Taloyhtiö on kohta viiden vuoden ajan viitannut kintaalla kaupungin antamille kunnostuskehotuksille ja uhkasakoille, joista tuoreimmasta päätettiin kesäkuussa.

Omistajayhtiö on varaton ja umpivelkainen, eikä vastuuhenkilöihin ole saatu yhteyttä.

– Tämä on hankala kysymys. Vaikka rakennuksen arvo on käytännössä negatiivinen, se on edelleen yksityisessä omistuksessa, sanoo Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.

– Meillä ei ole oikeutta tehdä siellä mitään. Jos tekisimme, kaupunki voisikin joutua korvausvelvolliseksi suhteessa omistajaan.

Talon huoneistoja on tärvelty. Kuva: Riku Hasari

 

Viimeisenä keinona kaupunki saattaa päätyä hankkimaan pelkkiä kuluja tuottavan rötiskön omaan omistukseensa.

– Kaupunki voisi ehkä ostaa sen jollain muodollisella summalla ja hoitaa asian kuntoon. Sekään ei ole helppoa, kun omistajat ovat kadonneet eli neuvottelukumppania ei ole, Isosuo toteaa.

– Eivätkä tällaiset asiat periaatteessa kuulu kaupungille. Ensisijainen vastuu on omistajalla.

Jos joku velkojista hakisi yhtiön konkurssiin, asiasta voisi sopia konkurssipesän kanssa.

– Voi hyvinkin olla, että joudumme itse käynnistämään tällaisen menettelyn, koska tavanomaiset keinot eivät näytä tuottavan mitään ratkaisua, Isosuo pohtii.

Asunto-osakeyhtiö Lammin Linjatien Kotipesä on käytännössä pelkkä tyhjä kuori, joka ei ole vuosikausiin hoitanut maksujaan eikä muita asioitaan.

Ulkopuoliset ovat päässeet taloon vapaasti tekemään ilkivaltaa. Kuva: Riku Hasari

 

Kaupunki ei kostuisi mitään sakkojen maksamisestakaan, sillä rahat menisivät suoraan valtiolle.

Uhkasakon vaihtoehto on teettämisuhka, jonka lopputuloksena kaupunki kunnostaisi kohteen ja perisi kustannukset omistajalta. Jos ja kun omistajalta ei saataisi senttiäkään, remontti menisi suoraan kaupungin piikkiin.

Hämeenlinnan kaupungin rakennustarkastajan Anitta Käenniemen mukaan kunnat eivät enää juurikaan turvaudu teettämisuhkaan.

– Ja kun tässä tapauksessa on aikanaan lähdetty uhkasakkojen tielle, linjaa ei voi yhtäkkiä vaihtaa teettämisuhaksi, hän sanoo.

– Rakennusvalvonnan keinot ovat tässä. Uhkasakko vain pyörii ja pyörii. Yleishallinto ja poliitikot voisivat ehkä tehdä jotain muutakin.

Kaupungin mukaan ongelmatalo on käynyt jo vaaralliseksi, sillä ulkopuoliset pääsevät kulkemaan rikotuista ikkunoista ja ovista. Tyhjä rakennus on vetänyt puoleensa lähinnä nuorisoa.

Hämeen Sanomat ei tavoittanut yhtiön hallituksen puheenjohtajaa. HäSa

 

Lue myös: Lammin kauhukiinteistö lähestyy purkamista – Kaupunki osti vanhan vuokratalonsa takaisin 1500 eurolla (6.5.2019)