Kanta-Häme

Lämmin sää jatkuu vielä perjantaina maan etelä- ja keskiosissa, viikonloppuna epävakaisempaa

Viime päivien lämmin kesäinen sää jatkuu vielä perjantaina, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila laskee hieman aiempien päivien hellelukemista.
Viime päivien lämmin kesäinen sää jatkuu vielä perjantaina, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila laskee hieman aiempien päivien hellelukemista. Kuva: Rauno Lahti

Viime päivien lämmin kesäinen sää jatkuu vielä perjantaina, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila laskee hieman aiempien päivien hellelukemista. Samalla kasvaa sade- ja ukkoskuurojen riski varsinkin maan keskiosissa.

Perjantain jälkeen sää on muuttumassa epävakaisemmaksi lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Lisäksi lämpötilat laskevat 20 asteen tietämille.

–  Lämpötilat riippuvat pilvisyyksistä ja sateiden osumisesta. Sunnuntaina on kuurosateita monin paikoin liikkeellä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoi.

Ruohikkopalovaara on voimassa Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan maakuntien väliseltä linjalta pohjoiseen aina Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan asti. Lisäksi myös Pirkanmaalla on voimassa ruohikkopalovaroitus.

Perjantaiksi on annettu myös varoituksia kovasta tuulesta merialueilla. Selkämeren pohjoisosassa, Merenkurkussa ja Perämeren eteläosassa tuuli voi puhaltaa 14 metriä sekunnissa. Selkämeren eteläosaan ja Perämeren pohjoisosaan on annettu varoitus 11 metriä sekunnissa puhaltavasta tuulesta.

Menot