Kanta-Häme

Lammin Sahti sai huomautuksen

Etelä-Suomen aluehallintavirasto on antanut Lammin Sahti oy:lle huomautuksen alkoholilain ja sen nojalla annettujen säädösten rikkomisesta.

Viime heinäkuussa järjestetyssä Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa asiakkaille oli tarjottu rannekkeita, joiden avulla alkoholia oli voinut ostaa laskulle. AfterPay-lähimaksuvälineellä pystyi maksamaan ostoksia kerryttämällä niitä avoimelle laskulle koko tapahtuman ajan.

Alkoholilain mukaan alkoholijuomaa ei saa anniskella velaksi, panttia vastaan tai vaihtokaupalla. Anniskelu velaksi on kuitenkin sallittua esimerkiksi yhteisöille tai hotellissa asuvalle Valviran hyväksymiä luottojärjestelyjä noudattaen tai jos maksun periminen käteisellä tilaisuuden laadun tai laajuuden vuoksi tuottaisi kohtuutonta hankaluutta.

Lammin Sahdin tapahtumassa pystyi maksamaan vain käteisellä tai rannekkeella. Suomessa järjestetään vuosittain tapahtumaan rinnastettavia tilaisuuksia, joiden anniskelussa käytetään alkoholilainsäädännössä sallittuja maksujärjestelyjä.

Etelä-Suomen aluehallintavirasto katsoo, että maksun periminen käteisellä tai hyväksytyllä maksujärjestelyllä ei olisi tuottanut Lammin Sahdille kohtuutonta hankaluutta.

Tuleva alkoholilainsäädännön kokonaisuudistus on vapauttamassa kyseistä säätelyä ja mahdollistamassa erilaiset maksutavat ilman erillistä lupaprosessia. HÄSA