Kanta-Häme

Lampiskandaali Iittalassa

Lähiseudun asukkaat syyttävät Linnan tilapalvelua suoranaisesta barbariasta, kun se täyttää Iittalassa Nuhalan eli entisen yläasteen, aiemmin Kalvolan yhteiskoulun, puistikon sievää lampea.  
Koulukäytöstä jo poistunut kiinteistö on vanhimmilta osiltaan Kutisen kartanon leskirouvan vanhuudenpäivikseen rakennuttama kartanotyyppinen rakennus.  Lampi ja pieni puisto kuuluvat olennaisena osana suojeltuun, kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kokonaisuuteen. 
 
Lammen täyttöä perustellaan turvallisuussyillä. Sen yli viidenkymmenen vuoden aikana, jolloin lampi oli osa koulun pihaa, ei yksikään lapsi siihen hukkunut.  Tällä hetkellä vaara on vielä monin kerroin epätodennäköisempi.
 
Jos Linnan tilapalvelu jatkaa omaksumallaan linjalla, sillä riittää töitä ikuisesti. Laajassa kaupungissa piisaa täytettävää, “vaarallisia” lampia ja järviä on satamäärin.
 
Tilapalvelun yli-innokkaiden virkamiesten olisi kannattanut kysyä asiasta itseään viisaammilta, ennen kuin lammen tuhotöihin ryhtyivät. 
 
On nimittäin todennäköistä, että lampi joudutaan vielä ennallistamaan. Valitukset ovat tiettävästi jo postissa. 
 
 
(Julkaistu Hämeenlinnan kirje -palstalla)