Kanta-Häme

Langennut kiekkosankari kohoaa jaloilleen

– Sähläsin siviilissä, mutta tein harmia vain itselleni. Jos minulta kysytään, niin Rinkelinmäen kattoon tuo paita kuuluu, Mika Lartama, 53, osoittaa Palokunnankadulla sijaitsevan PP-verhoilun ikkunaa.

Liiketila on hänen tulevan vaimonsa, verhoilija Päivi Puskan. Lartaman jäädytetty paita laskettiin jäähallin katosta vuonna 2006 miehen saatua tuomion talousrikoksesta, joka oli tehty jo vuonna 2003. Lartama uhkapelasi oman ravintolafirmansa rahat.

Alla oli myös huumetuomio kokaiinin hallussapidosta vuodelta 2005, mutta se ei vielä riittänyt HPK:lle syyksi laskea Lartaman paitaa 12 vuotta peliuran päättymisen jälkeen.

– Itse näen, että asiaan liittyi muutakin kuin nuo tuomiot tai sponsorien vaatimukset, mutta en halua niistä asioista julkisesti puhua. En ole ottanut paidan palauttamista itse puheeksi seuran kanssa, mutta olisihan se hieno juttu lähinnä vanhempieni ja lasten kannalta, ”Laru” pohtii.

Vuosien varrella, ja ihan viime aikoinakin fanit ovat pitäneet ajatusta paidan palauttamisesta yllä muun muassa Hämeen Sanomien palstoilla.

Nyt paidan palauttamiselle olisi myös vahvoja perusteita, jos katsoo Lartaman elämäntilannetta. Kaukaloiden kovanaama on taistellut itsensä takaisin normaaliin elämään, käytyään välillä todella, todella synkissä syvyyksissä.

– Viisi vuotta katosi elämästä vuoden 2005 jälkeen. Olin aivan sumussa.

Nyt miehen mukaan takana on jo kolmisen vuotta parempia aikoja.

– Lopullinen herätys tuli Päivin ja Hugo-pojan myötä, mutta olin tehnyt pohjatyötä jo aiemmin.

– Se vain on vaikea löytää ulospääsyä ahdingosta, kun rahat on loppu, luottotiedot menneet ja on ollut pitkään työttömänä. Sitten yhtäkkiä on uusi suhde, pääsee velkasaneeraukseen ja lapsikin tulossa… Kaikki muuttui kauhean nopeasti todella hyväksi, Lartama herkistyy.

Olennainen osa pohjatyötä oli myös psykoterapia, minkä Lartama myöntää avoimesti.

– Mietin silloin, etten selviä tästä omin avuin ja päätin hakea eläkepapereita psykiatrilta. Olin aina pitänyt ihan huuhaana koko terapiajuttua, mutta heti ensimmäisen kerran jälkeen aloinkin ottaa sen tosissaan.

– Terapeutti oli vanhempi nainen, joka ihmetteli elämääni ja sitä, kuinka voin olla vielä hengissä. Avauduin hänelle ihan täydellisesti ja huomasin, kuinka idiootti olin ollut.

Lartama kävi terapiassa puolentoista vuoden ajan.

– Sen se vaati, että pääsin sinuiksi itseni kanssa. Nyt kun olen ollut oikeastaan ensimmäistä kertaa vauvan kanssa kotona vuoden ajan, tuntuu siltä, että vastuu on muuttanut minua lopullisesti. Enää en ala hönöilemään, vaikka mitä tapahtuisi, mies vannoo.

”Laru” suosittelee itsensä tutkiskelemista muillekin umpikujassa oleville lajitovereille.

– Kun olen kertonut ihmisille terapiastani, moni tuttu on sanonut, että mäkin käyn. Kovan tason yrittäjät ja muut. Ei siinä mitään hävettävää ole.

Henkinen ja materiaalinen pudotus Lartamalla oli aikanaan kova: juhlitusta urheilusankarista ja menestyvästä ravintoloitsijasta julkiseen häpeäpaaluun ja Tansanian safareilta työttömyyskortistoon.

– En edes ymmärrä, miten selviydyin, mutta ihminen on vain ihme selviytyjä. Koskaan minulla ei ollut suoranaisia itsetuhoisia ajatuksia, mutta aika helposti olisin voinut juoda tai sekoilla päihteiden kanssa itseni hitaasti hautaan.

Pelaaminen oli hänelle itse asiassa vielä suurempi ongelma kuin päihteet, jotka tulivat kuvioihin vasta ravintolauran alkamisen jälkeen, ”kun kaikkea lyötiin eteen pöytään ja kaikkea piti kokeilla”.

– Terapiassa löytyi syy pelaamiseen, joka alkoi jo lapsuuden bingoista ja hedelmäpeleistä. Jossain vaiheessa koko elämä oli pelaamista rahasta, oli se sitten korttia, golfia tai mitä vaan vedonlyöntiä.

– Se oli ihan pimeätä. Löimme vaikka vetoa viidestä tonnista, tuleeko kulman takaa seuraavaksi mies vai nainen? Kerran tuli nainen lastenvaunujen kanssa, joten piti sitten mennä kysymään, oliko lapsi vaunuissa poika vai tyttö. Poika oli, ja vedon voittaja vaihtui. Pelaamiseen kaaduin, Lartama pohtii.

Nykyään pelaamiseen menee kuulemma ”muutamia kymppejä” viikossa. Enempään ei olisi rahaakaan.

– Esimerkiksi suomalainen jääkiekko on nykyään niin heikkotasoista, ettei sitä ilman pientä betsiä jaksa edes seurata, Lartama virnuilee.

HPK:n peleissä miestä näkee kuitenkin useammin kuin takavuosina. Hän näkee, että seura toistaa nykyään vanhoja virheitään.

– Omille lahjakkaille junnuille ei makseta tarpeeksi, ja tilalle otetaan muualta huonompia pelaajia kalliimmalla. Mikään ei ole HPK:ssa muuttunut siinä suhteessa.

Lartama pelasi oman uransa HPK:ssa lukuun ottamatta kahden vuoden jaksoa Turussa.

– Lähdin puhtaasti rahan takia. Jyrki Kovasiipi ja Teijo Räsänen nauroivat minulle, kun pyysin 40 000 markkaa. Minulle oli tarjottu 50 000 TuTosta ja vedin nimeni pahviin suoraan lähdettyäni Kerhon toimistolta.

HPK:ta Lartama ei kuitenkaan hylännyt, eivätkä kaikki kerholaiset Lartamaa.

Ravintoloitsijavuosinaan ”Laru” sanoo sponsoroineensa seuraa avokätisesti vuosien ajan.

Perjantaina haudan lepoon saatettu ex-puheenjohtaja Jaakko Salmela taas auttoi Lartamaa kaikkein vaikeimpina aikoina.

– Jaska välitti aidosti ja pelasti minut vankilalta. Hän oli isähahmo, joka ei tuominnut, kun muut vaihtoivat kadulla puolta vastaan tullessaan, iso mies puhkeaa kyyneliin. HäSa