Kanta-Häme

Lapsena huostaan otettu ja Loikalassa alistettu Tiina ryhtyi sossutädiksi: "Tiedän, mitä hylätty lapsi ajattelee"

Huostaan otetun lapsen kohtalona on pahimmillaan ajelehtia paikasta toiseen koneistossa, jossa hänet alistetaan ja kenellekään ei voi valittaa huonosta kohtelusta. Pitkään sosiaalialalla Kanta-Hämeessä työskennellyt Tiina sijoitettiin lapsena Loikalaan, jossa mielivaltaista vallankäyttöä perusteltiin kurilla ja kasvatuksella.
Tiina on aikuisena tilannut useita häntä koskevia raportteja. Loikalassa kirjoitetussa raportissa todetaan hänen sopeutuneen "hyvin" perhekodin arkeen. Tiina kuvailee varsinkin pitkään kestänyttä vierihoitoa, eli jatkuvaa miesvalvojan läsnäoloa traumaattiseksi kokemukseksi. Kuva: Juho Peltoniemi
Tiina on aikuisena tilannut useita häntä koskevia raportteja. Loikalassa kirjoitetussa raportissa todetaan hänen sopeutuneen "hyvin" perhekodin arkeen. Tiina kuvailee varsinkin pitkään kestänyttä vierihoitoa, eli jatkuvaa miesvalvojan läsnäoloa traumaattiseksi kokemukseksi. Kuva: Juho Peltoniemi

Tiina oli noin 10-vuotias, kun hänen äitinsä alkoi seurustella skitsofreniaa sairastavan, väkivaltaisen miehen kanssa. Äiti ja mies käyttivät paljon alkoholia.

– Jäin onneksi väkivallan ulkopuolelle, minut on vain kerran heitetty joulukuuseen. Yleensä äiti pani ulko-oven nenän edestä kiinni ja sanoi, etten voi tulla kotiin. Nukuin rappukäytävissä ja kavereilla, joten koulunkäynti ei ollut ensimmäisenä aamuisin mielessä.

Hänen tilanteensa päätyi sosiaalityöntekijöiden tietoon.

– Jäin usein kiinni roiskeläppäpitsan varastamisesta nälkääni, ja koulustakin oltiin yhteydessä sossuihin. Minut sijoitettiin perhetukikeskukseen. Ajatus oli, että äiti saa elämänsä kuntoon ja panee miehen ulos. Meni noin neljä kuukautta, niin äiti ilmoitti, ettei hän aio erota ja minut saa ottaa huostaan.

Jatkuvan tarkkailun alla myös suihkussa

Tiina karkaili sijoituspaikoista, kunnes hänet siirrettiin Loikalaan. Kyseisen lastenkodin toiminta on nyt keskeytetty lukuisten epäkohtien vuoksi. Lisää aiheesta: Lastensuojelulaitos Loikalan kartanon on keskeytettävä toimintansa

Tiinan mukaan laitoksessa oli normikäytäntö eristää uudet asukkaat kuukausien ajaksi vierihoitoon eli työntekijän jatkuvaan valvontaan. Puhuminen muille nuorille oli täysin kielletty, eikä omia tavaroita tai vaatteita sallittu.

– Olin 14-vuotias ja jouduin kolmen kuukauden ajan käymään vessassa ja suihkussa ovi auki mieshoitajan katsellessa. Se oli hyvin alistavaa ja nöyryyttävää, epäinhimillistä.

Työntekijät osoittivat valtaansa kieltämällä vessakäynnit tai venyttämällä luvan antamista, kunnes pidätyskyky oli pettää. Rangaistukset pienistäkin rikkeistä olivat Tiinan mukaan kohtuuttomia ja mielivaltaisia.

– Kerran jouduin pesemään kymmenpaikkaisen hevosbussin jääkylmällä vedellä, enkä saanut puhtaita vaatteita sen jälkeen.

Lue myös: Hämeenlinna on sijoittanut lapsia laitoksiin, joissa on havaittu väkivaltaa, eristämistä ja laitonta kameravalvontaa

Lue myös: Sosiaalityöntekijä: ”Lastensuojelussa yksityisyys mennyt lapsen edun edelle”

Karkaili, koska rikollisetkin pääsivät lomille

Loikalaan sijoitettuna Tiina oli lopulta noin neljä vuotta.

Hän sanoo laitoksen tiukan kurin olleen joillekin tarpeen, mutta arvostelee kuntien valvonnan pettämistä ja huonoa harkintaa, keitä laitokseen sijoitetaan.

– Osa oli tiukassa valvonnassa syystä. Siellä oli nuori, joka on hakannut ison mieshoitajan teholle, lyönyt rautalapion hoitajan polveen pystyyn, ja henkilö, joka oli raiskannut mummon. Mutta meitä oli Loikalassa monta, jotka olimme siellä perhesyiden takia, esimerkiksi yksi sinne neljävuotiaana tullut lapsi.

Tiinan mukaan Loikalaan kuljetettiin huumeita kehonsisäisesti. Hän kuvailee asuneensa jossain vaiheessa 20 narkkarin kanssa.

– Moni, joka ei ennen laitokseen sijoittamista käyttänyt huumeita, aloitti, koska psyyke ei kestänyt arkea.

Tiina karkasi Loikalasta muutaman kerran, kerran varastetulla autolla muiden nuorten kanssa.

– Itse karkailin, koska koin vääräksi, ettei minulla ollut mitään omaa. Rikoksia tehneet nuoret pääsivät lomille, mutta minä en voinut mennä kotiin. Olin laitoksessa joulutkin.

Lue myös: Hämeenlinnassa hurja määrä lastensuojelulapsia – Tuplasti enemmän kuin muualla, viranomaiset ymmällään

Hoitoa ei annettu, diagnoosista ei kerrottu

Pahimpana epäkohtana Tiina pitää hänelle kuuluneen hoidon laiminlyöntiä.

– Olen myöhemmin nähnyt lääkärinlausunnon, jonka mukaan minulla oli keskivaikea masennus. Minulle ei koskaan kerrottu omaa diagnoosiani, ja äitini ja siskoni paha olo vain sekoitti päätäni.

Papereiden mukaan Loikalan piti järjestää Tiinalle psykiatrista hoitoa.

– En saanut sellaista kertaakaan ennen kuin hakeuduin aikuisena terapeutille.

Tiina kertoo, ettei myöskään saanut tavata sosiaalityöntekijäänsä kahden.

– Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta valittaa kokemuksistani. Rajoitettiin kenelle sain soittaa, ja työntekijä tarkasti aina, kuka toisessa päässä vastaa.

Opettajasta tuli sijaisvanhempi

Viimeisen sijoitusvuotensa Tiina asui Loikalassa opettajana toimineen naisen luona.

– Hänestä tuli minun ja kolmen muun perhesyiden vuoksi laitokseen sijoitetun lapsen sijaisvanhempi.

Tiinan haastattelun perusteella huostaanottojen onnistumisprosentti on onneton.

– Olen tekemisissä parin muun Loikalasta ”selvineen” nuoren kanssa. Moni muu on linnassa tai mullan alla.

Tiina on käynyt Loikalassa myös aikuisena.

– Siellä oli silloinkin nuoria, joille se oli aivan väärä paikka.

”Tiedän, mitä hylätty lapsi ajattelee”

Huostaanotto on vaikuttanut Tiinan ammatinvalintoihin ja elämään jokaisella tasolla.

– Olen joutunut maksamaan myös aikuisena siitä, ettei minulla koskaan ollut mallia oikeasta perheestä.

Nykyään Tiina on perheenäiti ja työelämässä sosiaalialalla.  Uransa alussa Tiina joutui salaamaan taustansa työnantajilta. Tilanne on muuttunut.

– Kokemusasiantuntijuuden hyötyjä on alettu ymmärtää. Osaan aika hyvin arvioida, mitä kotiolojen vuoksi huostaan otetun lapsen päässä liikkuu. Ei lapsi osaa yksin käsitellä sellaisia asioita, vaan puolustaa vanhempiaan.

– En itsekään ymmärtänyt tilannettani lapsena: äiti hylkäsi minut aika raa’asti ja olin masentunut.

Äitinsä kanssa Tiina on tekemisissä harvakseltaan.

– Hän saisi käydä meillä kylässä, mutta ei halua. Hän ei enää juo, mutta vuosikymmenien käyttäminen näkyy melko selvästi. HäSa

 

Tiinan nimeä tai kotipaikkakuntaa ei julkaista hänen ammattinsa vuoksi, sekä jutussa mainittujen henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi.

Lue myös: Sosiaalityöntekijä: ”Lastensuojelussa yksityisyys mennyt lapsen edun edelle”