Kanta-Häme

Lapset nappasivat hienosti idean naivistisista juhlavieraista

Naivismin juhlaa -näyttelyn yhteisötaideteos on saanut lentävän lähdön Iittalan yhtenäiskoulun oppilailta.

Koululaiset ovat viimeiset kouluviikot suunnitelleet ja maalanneet naivistisia juhlavieraita yhteisötaideteokseen, jota näyttelyvieraat saavat jatkaa kesän ajan.

Naivistit Iittalassa 30-vuotisjuhlanäyttelyn yhteisötaideteos valmistuu yhtenäiskoulun vanhalle asfalttipihalle eli puukoulun ja uuden koulun väliin.

Yhteisötaideteos alkoi suunnittelusta. Tamperelainen taiteilija Inka Ylihärsilä teki hahmojen suunnittelulomakkeen, jonka kysymysten avulla lapset suunnittelivat juhlavieraan ulkomuodon ja keksivät sille nimen. Lomakkeessa on tilaa myös ensimmäiselle luonnokselle.

Luonnosteluvaiheen jälkeen hahmot piirrettiin liidulla asfalttiin, jonka jälkeen ryhdyttiin maalaamaan. Koululaisten hahmot valmistuivat viimeisellä kouluviikolla.

Kuvaamataidon opettaja Ursula Finnin mukaan oppilaat olivat innostuneita tekemään isoja maalauksia.

– Suurin osa maalauksista on pienten koululaisten tekemiä. Kaikkein suurimmat hahmot tekivät yläkoululaisten kuvataiteen valinnaisryhmäläiset, Finni kertoo.

Yhteistaideteoksen tekemisessä koululaisten apuna olivat myös Taide ihan lähellä -projektin Eerika Aalto ja Ihab Al Tai.

Projektin Taidekiska on ollut koululla tuomassa välituntitekemistä koululaisille.

– Lapset nappasivat tosi hienosti juhlateeman ja keksivät miten hahmot ovat pukeutuneet juhlaa varten. Juhlavieraissa on eläimiä, ihmishahmoja ja mielikuvitusolioita, taiteilija Inka Ylihärsilä kertoo.

Ylihärsilän mukaan lapset olivat superinnostuneita maalausprojektista.

Isokokoisen, värikkään maalauksen hahmottuminen epätavalliseen tilaan, pysyvästi asfalttiin tuntuu innostavalta ja oman kädenjäljen näkee heti.

– Lapset eivät epäröi heittäytyä luovaan prosessiin, aikuisilla usein on hieman korkeampi kynnys.

Inka Ylihärsilä vetää yhteisötaideprojekteja erilaisille ryhmille lähinnä Tampereen seudulla toiminimellä Fantastinen norsu.

Lisäksi hänellä on töitä esillä Naivistit Iittalassa -näyttelyssä toista kesää.

Naivismin juhlaa -näyttelyn vieraat saavat osallistua yhteisötaideteoksen maalaamiseen. Maalausvälineet, maalit ja maalarin takit saa lainaan Naivistit Iittalassa -näyttelystä.

Inka Ylihärsilä on paikalla kolmena päivänä kesän aikana auttamassa suunnittelussa ja maalaamisessa. Ensimmäinen työpaja on lauantaina 9.6. Iittalan kesänavauksen yhteydessä.

Päivän lehti

27.1.2020