fbpx
Kanta-Häme

Lapsipornon katselu karkaa poliisilta

Poliisin mahdollisuudet saada kiinni lapsipornografisen aineiston katsojia ovat heikentyneet.

Kansainvälisten selvitysten perusteella suorat, lasten hyväksikäyttöä kuvaavat nettilähetykset ovat yleistyneet. Poliisilla on syytä olettaa, että niitä seurataan Suomessakin.

Keskusrikospoliisi kertoo, että ulkomailta saatujen tietojen mukaan myös suomalaisista IP-osoitteista on katsottu streaming-lähetyksiä. Havaintoja tästä on tehty niin eurooppalaisissa kuin amerikkalaisissa tutkimuksissa.

– Online-streaming on nyt iso juttu. Ilmiö on laajentunut koko ajan, eikä hiljenemistä ole havaittavissa, rikoskomisario Sari Sarani krp:n internettiedustelusta sanoo.

Suomen lain mukaan lapsipornografisen aineiston tuottaminen ja hallussapito on rangaistava teko. Lakia on edelleen 2010-luvulla täsmennetty niin, että tuomittavaksi on tullut myös pääsyn hankkiminen lasta esittävään, sukupuolisiveellisesti loukkaavaan kuvaan. Se rinnastetaan hallussapitoon, vaikka kuvaa ei tallentaisi tietokoneelle tai muulle laitteelle.

Ongelma on, että pääsyn hankkimista lapsipornografiseen aineistoon on vaikea todistaa.

Europolin alaisen Euroopan kyberrikoskeskuksen viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan lasten hyväksikäytön suoratoisto ei enää ole nouseva ilmiö, vaan pysyvää todellisuutta.

Uhriksi joutuvat lapset ja itse teot ovat lähes poikkeuksetta Aasiassa. Synkimpien maiden joukkoon lukeutuu esimerkiksi Filippiinit.

Selvitys myös kertoo, että suorat nettilähetykset ovat luonteeltaan tilaustyötä. Lähetyksen katsoja on siis voinut esittää tekijälle toiveita siitä, mitä uhriksi joutuneelle lapselle tehdään.

Lähetykset on suojattu salasanoilla. Jos niitä katsotaan internetin anonyymin käytön mahdollistavan Tor-verkon kautta, kiinnijäämisen riski on pieni.

POLIISI hankkii todisteita lasten hyväksikäyttöä kuvaavan aineiston välittämisestä ja vastaanottamisesta seuraamalla maksutapahtumia.

Saranin mukaan monet maksunvälittäjät tekevät aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa, mutta eivät suinkaan kaikki.

Lähetykset maksetaan useimmiten virtuaalivaluutalla, esimerkiksi Bitcoineilla, joten maksuja on vaikeampi jäljittää kuin perinteistä rahaliikennettä verkossa.

Eurooppalaisen selvityksen mukaan yksittäisen suoran lähetyksen hinta on alhainen. Se mahdollistaa niiden säännöllisen seuraamisen.

Rikoslain mukaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen on rangaistavaa. Sarani huomauttaa, että harvoin kukaan pystyy todistamaan toisen katsoneen esitystä.

– Kun materiaali ei jää katsojan haltuun, ei synny materiaalin hallussapito- eikä levittämisrikosta, jonka voisi todistaa ja joka olisi peruste kotietsinnän tekemiseen.

Juttujen todistamiseen liittyvä epävarmuus on johtanut käytännössä siihen, että ne ovat jääneet Suomessa tutkimatta.

POLIISIN mukaan streaming-lähetyksiä ei tuoteta Suomessa.

Euroopan tasolla pohditaan, mitä keinoja jäsenmailla voisi olla puuttua lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävien Aasian-matkailuun. Esimerkiksi Yhdysvallat seuraa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen matkustamista.

Saranin mukaan on syytä epäillä, että myös suomalaisia matkustaa ulkomaille tekemään nettilähetyksiä. Lähetyksistä sovitaan tuttavapiirissä tai keskustelupalstoilla.

Viranomaisten valtuudet internettiedusteluun voivat lisääntyä, mutta lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastamiseen valtuudet tuskin ulottuvat.

Saranin mukaan teknisesti poliisilla olisi mahdollisuus löytää lapsipornografisen aineiston kuluttajat.

Sarani sanoo, että muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on panostanut vähän lasten sek­suaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseen. Esimerkiksi pedofiilien hoito on puutteellista.

Menot