Kanta-Häme

Lasi kaipaa ihmistä ja käyttöohjetta

Lasista tulee grogilasi, vasta kun ihminen täyttää sen viskillä ja juo siitä. Yksinkertaista, mutta vaikeaa.

Näin totesi noin kolmekymmenpäinen joukko lasialan toimijoita, jotka olivat kokoontuneet pohtimaan, kuinka lasin arvostusta saataisiin nostettua ja lasintekijöiden ammattikunta säilytettyä.

–Meidän pitää kehdata kertoa, kuinka tuotetta käytetään. Jos sinulla on pata, pane sinne lihaa ja laita se höyryämään! En tarkoita, että kuluttaja on tyhmä, hänet on vain jätetty markkinoinnissa ulkopuolelle, sanoo Tom Sarpaneva.

Tilaisuus oli Tomin äidin, maailmankuulun suunnittelijan ja taiteilijan Timo Sarpanevan lesken järjestämä.

– Edes minä en jaksa kuunnella taideteollista jargonia. Kuinka me saataisiin ostavan yleisön tietoisuuteen lasituotteen jännittävä tehdasprosessi, joka ei ole edes satua, pohtii Marjatta Sarpaneva.

Hänen pojanpoikansa Mark Sarpanevan mielestä markkinoiden nopeassa muuttumisessa on hyväkin puoli. Oikeilla liikkeillä lasin tuotepohjainen markkinointi on käännettävissä ihmisläheisemmäksi.

– Ihmisillä on kyllä halu ostaa, eikä meidän tarvitse edes valehdella. Meillä on hienot prosessit ja tuotteet. Niistä syntyvää arvoa ei ole vaikea perustella ostajille.

Aivan kaikki läsnäolijat eivät olleet Mark Sarpanevan kanssa samaa mieltä. Lasitaiteen tekeminen vie yleensä aikaa monta päivää ja vaatii lukuisten käsiparien, kuten puhaltajien ja hiojien, lisäksi lasihytin uuneineen ja työkaluineen. Kaikki tämä maksaa, mikä ei heijastu yksin lasin myyntihintaan vaan myös tekijöiden ammatilliseen kehittymiseen.

– Kaikilla muotoilijoilla ei ole rahaa harjoituttaa itseään. Se pala puuttuu, että perusopetuksen jälkeen tekijästä tulisi lasimestari, sanoo muotoilija Gina Salaris, joka kuuluu Nuutajärven lasikyläläisiin.

Lasisuunnittelijan elimellinen työpari on lasimestari. Keskustelijoiden mielestä nuorten suunnittelijoiden ja mestareiden kohtaamattomuus on iso ongelma.

Aalto-yliopiston keramiikkataiteen professori Tapio Yli-Viikari kuitenkin muistuttaa, että kehitystä parempaan on tapahtunut.

–Pari vuosikymmentä sitten meillä ei ollut lasintekijöitä teollisuudessa. Nykytilanne on siihen verrattuna hieno.

Valtion säästötoimet ovat kurittaneet erityisesti kulttuurialojen opetusta. Ikaalisten käsi- ja taideoppilaitoksen koulutuspäällikkö Heikki Jylhä-Vuorio kertoo, kuinka oppilaitos palkittiin vuonna 2007 ja seuraavana vuonna alkoi opiskelupaikkojen leikkaus.

– Niistä leikattiin 50 prosenttia. Mutta 2. asteen koulutusleikkaukset eivät osuneetkaan meihin, koska Ikaalinen sijaitsee vetovoimaisella Pirkanmaalla. Laskussa olleet hakijamäärät ovat nyt todella nousussa, sanoo Jylhä-Vuorio.

Aiemmin tänä keväänä hyviä uutisia sai myös Nuutajärven lasiopetus, kun ammattiopisto Tavastia päätti jatkaa koulutusta Urjalassa. Uuden uunin Nuutajärvelle ostaa lasikylän turvaksi perustettu Kulttuurisäätiö.

– Viime vuodet ovat olleet vaikeita, kun toiminta on jatkunut aina vuoden kerrallaan. On äärimmäisen tärkeä säilyttää tämä peruskoulutus, sanoo opettaja Sara Hulkkonen.

Kaikkein optimistisimmin tulevaisuuteen suhtaudutaan Aalto-yliopiston muotoilun laitoksella. Lähitulevaisuudessa Otaniemeen valmistuu uusi koulurakennus, missä lasihytti saa keskeisen paikan.

Opettaja Kirsti Taiviolan luottamus lasialan tulevaisuuden tekijöihin on vankkumaton.

– Nuoret osaavat suhtautua lasimuotoiluun omasta näkökulmastaan, joka tarjoaa erilaisia kanavia hyödyntää lasia. Sellaisia, joita me emme oltaisi koskaan keksineetkään.

Keskustelutilaisuus pidettiin Helsingin Vattuniemessä, missä sijainneen kellarivaraston Marjatta Sarpaneva jälkeläisineen on äskettäin muokannut Sarpaneva Galleriaksi. Esillä on Timo Sarpanevan taide- ja käyttölasia hänen pitkältä työuraltaan.

Mikä Timo Sarpanevan itsensä mielestä oli tärkeintä lasinteossa? Vastauksen hän antaa vuonna 2000 tehdyssä haastattelussa, joka katsottiin videolta.

– Voit tehdä luonnoksia, mutta lopullinen työ tehdään vain hytissä. Sen tekee tiimi. HÄSA

Päivän lehti

5.4.2020