Kanta-Häme

Lasimuffinsseja ja sisustuspalloja

Lasistudio Soda Shop muutti vuoden alussa Riihimäeltä Hämeenlinnaan. Lasinpuhaltajien Aino Vilppaan ja Marjut Nummisen myymälä-galleria sijaitsee Vanhan Makasiinin tiloissa Aulangontiellä.

Lasiuunin täyttö, eli fyllaus, aloitettiin perjantaina. Kahden viikon kuluttua lauantaina ja sunnuntaina juhlitaan lasiuunin lämmittäjäisiä yleisön voimin. Hämeenlinnan kaupunki tukee tapahtumaa.

Lauantaina 25. päivä on luvassa lasinpuhallusnäytöksiä, live-musiikkia ja kakkukahvit. Sunnuntaina puhallusta pääsee kokeilemaan itse.

– Puhallamme esimerkiksi kulhon, jossa teemme heti popcornia. Maissinjyvät poksahtelevat valmiiksi hetkessä, kun ne laitetaan kuumaan kulhoon, Numminen lupaa.

Vilpas ja Numminen opiskelivat lasinpuhallusta yhdessä ja perustivat yhteisen yrityksen. He tekevät käyttölasia, koriste-esineitä ja lasikoruja. Lasiveistoksia tehdään myös tilauksesta. Silloin tuote suunnitellaan yhdessä. Suurin osa tilaustuotteista on normaalista poikkeava värivariaatio. Yritykset taas tilaavat tuotteita logonsa väreissä.

Nuoret lasinpuhaltajat haluavat vaalia perinteistä käsityöammattia nuorekkaalla otteella. Soda Shopissa aletaan järjestää myös elämystapahtumia ja kokouspalveluja.

– Elämystapahtumille on ollut paljon kysyntää, ja varauksia on pitkälle syksyyn asti. Pikkujoulukausi on kiireisintä aikaa, Numminen kertoo.

Korkeiden holvikaarien alle on mahdollista laittaa pitopöytä. Esimerkiksi yritysten tyky-päivissä ruokailun ja kokoustamisen yhteydessä kaikki pääsevät vuorollaan puhaltamaan oman käyttöesineen.

Uusi lasiuuni lämmittää lasimassan yli tuhatasteiseksi, ja sitä pidetään päällä vuorokauden ympäri. Uuniin mahtuu noin 40 kiloa massaa kerrallaan. Uunillinen puhalletaan keskimäärin yhdessä päivässä.

– Lasin menekki riippuu tietysti siitä, mitä tuotteita tehdään. Yhdestä uunillisesta voi puhaltaa noin 40 juomalasia tai kymmenen taide-esinettä, Vilpas sanoo.

Itse puhaltamista varten on toinen uuni, ja jäähdytystä varten kolmas. Numminen ja Vilpas ovat tehneet kymmenientuhansien eurojen investoinnit laitteisiin. Uudet uunit ovat normaalia energiatehokkaampia. Sähköllä toimiva sulatusuuni kuluttaa vain kolmanneksen perinteiseen muurattuun uuniin verrattuna.

Lasinpuhaltajia koulutetaan Nuutajärvellä, ja koulutus kestää kaksi vuotta. Uusia opiskelijoita otetaan noin kymmenkunta vuosittain. Suurin yksittäinen työllistäjä Suomessa on Iittala. Suurin osa lasinpuhaltajista tekee työtä yrittäjinä.

Lasialan opetus on osa Ammattiopisto Tavastiaa, ja se on saanut alkunsa professori Oiva Toikan aloitteesta. HÄSA

Menot