Kanta-Häme

Lasimuseo esittelee Tuija Sarantolan kierrätyslasitaidetta

 

Kun lasi saa uuden muodon lahtelaisen taiteilija Tuija Sarantolan käsittelyssä, se pysyy värittömänä.
 
– Laastaroin huolella sormien haavat, ettei pisaraakaan rautapitoista verta pääse lasin kanssa tekemisiin. Rauta värjää ruskeaksi ja minä haluan teosteni pysyvän vapaina heijastelemaan ympäristön valoa ja värejä.
 
Varttuneella aikuisiällä artesaaniksi valmistunut Tuija Sarantola käyttää paljon teoksissaan kierrätettyä tasolasia, joka on peräisin eri aikakausilta.
 
Hän kertoo ottaneensa käyttöön lahtelaisten 1930-luvun talojen ikkunalaseja, mutta yhtälailla Lahden lasitehtaalta peräisin olevaa lasia tai lasiliikkeiden ja lasinpuhallushyttien jätettä.
 
– Aiheiden lähde taitaa aika usein olla luonnossa, mutta teoksen valmistuttua siinä näkyy monia vaikutteita, jotka luovat aivan uusia ajatusyhtymiä.
 
Musiikin rytmi lasiin
Tuija Sarantolan lasiteokset elävät vuodenajan ja valaistuksen mukana.  Rakkaus musiikkiin vaikuttaa hänen työskentelyynsä ja näkyy pinnan rytmeinä ja tasojen moninaisuutena.
 
– Lasin muodot ovat kuin polveilevia sävelkulkuja eri vivahteineen, teemoineen ja variaatioineen.
Lasin värittömyys luo vähäeleisyyttä ja rauhaa kiihkeän nykymaailman ärsykkeiden keskellä.
 
Lasiteoksista osa sopii erilaisiin sisustusratkaisuihin. Tuija Sarantola työskentelee paljon arkkitehtien ja sisustusarkkitehtien kanssa suunnitellen lasiteoksia suoraan erilaisiin tiloihin ikkunoihin, oviin, tilanjakajiksi, valoseiniksi ja seinämosaiikiksi.
 
Pankinjohtajasta taiteilija
Taiteilija Tuija Sarantola kertoo lähteneensä varttuneella iällä opiskelemaan taideaineita ja valmistuneensa artesaaniksi.
 
Musiikki ja seppänä työskennelleen isän käsityöläisperintö alkoivat vetää elintarviketeknologia ja sijoituspankinjohtajaa verenperinnön perään.
 
Valmistuttuaan Tuija Sarantola on työskennellyt viimeiset 10 vuotta taideaineiden opettajana ja päätoimisena taiteilijana.
 
Kiteytymiä -näyttely on esillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä vuoden loppuun saakka. (HäSa)