Kanta-Häme

Lasit huurussa Virvelinrannassa

Kuusi vuotta sitten Virvelinrantaan valmistuneen vammaisten päivätoimintakeskuksen päärakennuksessa epäillään olevan sisäilmaongelmia.

– Sisäilmatutkimusta pyydettiin viime vuoden lopulla, kun osa työntekijöistä oli alkanut oireilla, Etevan toimitusjohtaja ja Virvelinrannan kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja vahvistaa.

Pyyntö tutkimuksiin lähti liikkeelle yläkerran päivätoimintatilojen siivestä. Kellarikerroksessa työntekijä oli puolestaan saanut voimakkaita altistumisoireita. Epäilynä on, etteivät alapohjan tarkastusluukut olisi riittävän ilmatiiviitä.

Päärakennuksessa on tehty rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus. Tutkimuskonsultin väliraportti valmistui tammikuussa. Lopullinen raportti valmistunee huhtikuun alkupäivinä.

Väliraportin mukaan rakennuksessa ei ole havaittu kosteutta alapohjarakenteita lukuun ottamatta.

– Allasosastoa tutkitaan vielä erikseen. Ilmanvaihtokanavat ovat tutkimuksen mukaan puhtaita.

Tutkimuksesta selvisi, että allasosastolla kosteus on tiivistynyt ikkunarakenteisiin.

– Joko ilmanvaihto ei ole toiminut tai sitä ei ole osattu käyttää, Linnan tilapalveluiden toimitusjohtaja Raili Salminen sanoo.

Tutkimusten yhteydessä päivätoimintakeskuksessa havaittiin rakennusvirheitä, korjaustyö kilpailutetaan.

Harjuhahto-Madetoja kiistää väitteen, että yksi talon siivistä olisi käyttökiellossa homeongelmien vuoksi.

– Siivet suljetaan vasta, kun korjaukset alkavat. Asiakkaille etsitään parhaillaan väistötiloja. Tosin eniten sisäilmaan reagoineille työntekijöille on tarjottu etätyömahdollisuutta.

Hämeen Sanomille on kerrottu, että yksi talon siivistä olisi suljettu vesivahingon vuoksi, ja osa asiakkaista olisi jo siirretty väistötiloihin.

Rakennuksen korjaus on otettu talousarviossa huomioon. Summasta ei ole vielä tarkkaa käsitystä, mutta Harjuhahto-Madetoja arvioi urakan maksavan noin 200 000 euroa.

– Keskeisimmät tehtävät ovat lattian ja runkorakenteiden tiivistykset sekä ikkunarakenteiden korjaukset.

Sisäilmatyöryhmän käynnin jälkeen tiloihin hankittiin ilmanpuhdistuslaitteita. Ilmanvaihtosäädöt on osittain uusittu, mutta ilmanvaihtotekniikka uusitaan.

Raili Salmisen mukaan rakentajalla on työstään 10 vuoden vastuu, mikäli laiminlyönnit ovat törkeitä.

– Se koskee yleensä vesikattoa. Muiden rakenteiden osalta kahden vuoden takuu on mennyt umpeen.

Kun paikallinen urakoitsija Etelä-Hämeen Rakennus oy hakeutui konkurssiin tiettävästi juuri ennen päiväkeskuksen valmistumista vuonna 2010, ovat korjausurakan maksumiehinä omistajat, eli Eteva-kuntayhtymä, Uudenmaan Vammaispalvelut ja Hämeenlinnan kaupunki.

Hämeenlinnan kaupungin vs. tilaajajohtaja Eija Leppänen ei kommentoi tilannetta, ennen kuin loppuraportti on valmistunut.

– En ota kantaa epäilyihin. HÄSA