Kanta-Häme

Lasitehtaan uuni kylmenee Nuutajärvellä

Nuutajärven lasitehtaan alasajo alkaa, kun väki palaa talvilomalta. Loma hiljentää tehtaan ensi viikoksi, jonka jälkeen osa väestä aloittaa työt Iittalan lasitehtaalla. Tehtaan koko toiminta on saatu muutettua Iittalaan maaliskuun puoliväliin mennessä.

Fiskarsin päätös ajaa alas Nuutajärven tehtaansa merkitsee samalla Iittalan tehtaan vahvistamista. Iittalan muotoilujohtajana työskentelevä muotoilija Harri Koskinen pitää ratkaisua koko Suomen taidelasin kannalta edistysaskeleena.

– Taide- ja studiolasin valmistus on jäänyt laman jalkoihin koko maailmassa. Kun Fiskars vahvistaa puhalletun ja taidelasin tuotantoa Iittalassa, kysymys on harvinaisesta investoinnista alan kehittämiseen, miettii Harri Koskinen.

Nuutajärven lasikylälle tehtaan lähtö merkitsee tyhjeneviä tiloja, joihin Fiskars hakee nyt uusia vuokralaisia. Kylän tulevaisuuteen ja tilojen käyttöön haetaan ratkaisuja Hehkuva lasikylä EU-hankkeen avulla.

Koulutus …saa jatkua

Johtava lasialan asiantuntija, intendentti Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta Riihimäeltä riemuitsee, että Koulutuskeskus Tavastian lasialan koulu jatkaa edelleen Nuutajärvellä. Koulun tulevaisuuskin näytti jo olevan vaakalaudalla, mutta on varmistunut osittain EU-hankkeen ansiosta.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden tehdasrakennusten tulevaisuus huolestuttaa kuitenkin Koivistoa, joka odottaisi valtion kantavan vastuuta ainutlaatuisen ympäristön säilyttämisestä.

Nyt uhkakuva on, että rakennusten suojeleminen ja kunnostaminen lisää niiden arvoa, jolloin omistajia rangaistaan työstään korkeaksi nousevilla kiinteistöveroilla.

Niin Harri Koskinen, Kaisa Koivisto kuin Nuutajärven lasikylässä Lasisirkus-yrityksessä työskentelevä taiteilija-puhaltaja Alma Jantunen uskovat kylässä työskentelevien taiteilijoiden ja lasikoulutuksen pitävän kylän elävänä.

Lasikomppania pitää huolen, että Nuutajärven tehtaalla työskentelemässä käyneet vapaat taiteilijat pääsevät edelleen samalle kylälle lasihyttiin. Komppanian uusi väriuuni valmistuu Alma Jantusen mukaan käyttöön tämän vuoden aikana ja lasihyttien varustetasoa parannetaan muutenkin.

Usko tulevaisuuteen …on säilynyt

Harri Koskinen on jo aistinut lasitaiteilijoiden yhdistyksessä Lasikomppaniassa vahvaa asenteellista energiaa, jolla lasikylä viedään eteenpäin. Alma Jantunen odottaa tyhjenevien tehdastilojen houkuttelevan vuokralaisia, jotka sopivat käsityöläisyhteisöön.

– Tehtaan tilat sopisivat vaikkapa yleisöäkin houkuttelevalle veneenveistolle. Lisäksi historialliset metalli- ja puupajojen tilat sopisivat monenlaisille käsityöläisille, miettii Alma Jantunen.

Nuutajärven yhteisön ja lasikylän säilyttäminen vaatisi nyt amanuenssi Kaisa Koiviston mielestä vahvaa kansanliikettä. Hän korostaa, että pienten lasistudioiden ja yritysten laaja yhteistyö tarvitsee lisäksi tuekseen ulkopuolisia yhteistyötahoja.

– Tarvitaan sekä omistautumista että rahaa.

Ruotsin Bodan lasitehdas ja miljöö toimivat Kaisa Koiviston mielestä esimerkkinä siitä, kuinka tehtaan katoamisesta huolimatta kylä pysyy elävänä. Bodassa aktiivisuuden moottorina toimii The Glass Factory, näyttelytoimintaan keskittynyt lasimuseo.

Nuutajärvelläkin on Design-museon ylläpitämä museo, jonka toiminnasta voisi kehittää lasikylälle vetovoimatekijän.

– Jos kylälle halutaan matkailijoita, on ideoitava lapsiperheille houkuttimia, Kaisa Koivisto sanoo. (HäSa)

 

Päivän lehti

30.5.2020