Kanta-Häme

Laskuttajat laiskasti liikkeellä

Finanssialan Keskusliiton (FK) mukaan vasta 15 prosenttia laskuttajista oli elokuun loppuun mennessä aloittanut toimet suoraveloituksen korvaamiseksi asiakkaille muilla maksuvaihtoehdoilla.

Suomalainen suoraveloitus poistuu käytöstä helmikuun alusta 2014. Suoraveloituksesta suositellaan siirtymään E-laskuun ja uuteen suoramaksuun. Muutos on osa Suomen siirtymistä yhtenäiseen euromaksualueeseen (SEPA).

– Osalle laskuttajista tulee kiire, eivätkä kaikki ehdi mukaan. Laskuttajan pitäisi ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin, jotta hän ehtii tehdä tarvittavat ohjelmistomuutokset. Takaraja on tosi pian, muistuttaa maksujärjestelmien johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen FK:sta.

Yrityksen kassavirta saattaa ehtyä

Laskuttajien on reagoitava uudistukseen 20. marraskuuta mennessä. Valtakirjat uusiin maksutapoihin oli elokuussa muuntanut pankkien kanssa vasta 8 prosenttia laskuttajista. Aikaa on ollut tammikuun puolivälistä lähtien.

– Kauhuskenaario on, että jos yritys on ajatellut vielä helmikuussa lähettävänsä suoraveloituksia, eikä pankki voikaan niitä enää välittää, mitä yritys siinä pakkoraossa tekee? Millä tavalla se saa laskut ulos ja rahat sisään? kysyy Sepa-ydinryhmän puheenjohtaja Päivi Heikkinen Suomen Pankista.

Kiusaus siirtyä paperilaskuihin

Ylipäätään suoraveloituksen osuus kaikesta maksamisesta on Suomessa pieni – vain 4 prosenttia. Lukuna se tarkoittaa silti yli 80 miljoonaa maksutapahtumaa vuodessa.

– Joillain laskuttajilla voi olla vain muutamia kymmeniä suoraveloituksia. Pieni yritys voi haluta siirtyä paperilaskun lähettämiseen, kun se harkitsee uusiin palveluihin siirtymisen kustannuksia verrattuna paperilaskuun, Inkeri Tolvanen sanoo.

Asiakkuusjohtaja Minnaliisa Vehkala Hämeenlinnan Seudun Osuuspankista (HSOP) kertoo, että ohjelmiston päivittäminen voi maksaa yrittäjille muutamista sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin laskutusohjelmasta ja ohjelmistotoimittajasta riippuen.

– Kaikilla ei ole varaa sitä hankkia, Vehkala sanoo.

Suoramaksu kätevä vanhuksille

HSOP:n kautta suoraveloitusta käyttävistä laskuttajista noin 20 prosenttia on jo muuntanut suoraveloituksen korvaaviin maksutapoihin.

– Merkittävä määrä on vielä tiedossa loppusyksylle. Nyt kipin kapin omaan pankkiin asia hoitamaan! Ja verkkopankkiasiakkaat rohkeasti testaamaan E-laskua. Se on helppo väline maksamiseen, koska kaikki maksutiedot tulevat sähköisesti valmiina, Vehkala painottaa.

Ikäihmiset ja erityisryhmät ovat nykyisen suoraveloituksen suurkäyttäjiä.

– Tässä joukossa on paljon asiakkaita, jotka eivät pysty verkkopankkia käyttämään, eikä paperilaskun maksaminenkaan käy kovin kätevästi. Siksi toivoisin, että laskuttajat harkitsisivat myös suoramaksua hyvin vakavasti tätä asiakaskuntaa ajatellen, FK:n Inkeri Tolvanen korostaa.

Pankeilta ei uutta palvelumaksua

Maksutapamuutokset eivät Finanssialan Keskusliiton mukaan tuo kuluttajille lisäkustannuksia.

– Pankkeja valvova Finanssivalvonta edellyttää, että jos suoraveloitus on ollut ilmainen palvelu kuluttaja-asiakkaille, E-lasku ja suoramaksukin ovat ilmaisia, Inkeri Tolvanen kertoo.

Entä voiko laskuttaja kehittää jonkin uuden palvelumaksun?

– Finanssivalvonnan valta ei ulotu sinne. Tiedän, että kuluttaja-asiamiehen näkemys on, että kaikkien laskuihin liittyvien kustannusten tulee olla laskuttajan palveluhinnassa mukana.

– Pääviesti kuluttajille on, että syksyn aikana kannattaa seurata poikkeuksellisen huolellisesti laskuttavilta yrityksiltä kotiin tulevaa postia, Tolvanen sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

21.1.2020