fbpx
Kanta-Häme

Lasten Festareille pääsee tänä vuonna virtuaalisesti - Teemana on käsillä tekeminen ja rakentaminen

Pääesiintyjinä festareilla ovat Muumit, Mimi ja Kuku sekä Kengurumeininki.
Festivaalien aikana on monenlaista tekemistä, kokemista ja näkemistä koko perheelle. Arkistokuva. Lassi Puhtimäki.

Lastenkulttuuritapahtuma Lasten Festarit toteutetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti virtuaalitapahtumana lauantaina 1. elokuuta osoitteessa: www.lastenfestarit.fi. kello 10–16.

Tapahtuman teemana on käsillä tekeminen ja rakentaminen.

Nettisivuilla toteutettavaan tapahtumaan on tulossa virtuaalikartta ja vuorovaikutteinen suoratoistolähetys, jossa on hybdiritapahtuman elementtejä.

Tapahtuman pääkoordinaattori Doris Tuohimaa arvelee, että virtuaalikartta tulee jäämään elämään Lasten Festareille myös tulevina vuosina, sillä se antaa uudenlaisen kosketuspinnan yleisön ja kumppaniemme välille.

– Vuorovaikutteisen striimilähetyksen rakentaminen on myös jännittävä ammatillinen haaste, ja hybridimäisyys on varmasti tullut jäädäkseen tulevaisuuden tapahtumien olennaiseksi osaksi, Tuohimaa kertoo tiedotteessa.

Nettitapahtumana kaikkien ulottuvilla

Pääesiintyjinä festareilla ovat Muumit, Mimi ja Kuku sekä Kengurumeininki.

Festivaalien aikana on monenlaista tekemistä, kokemista ja näkemistä koko perheelle.

Lähetyksen aikana rakennetaan temppurata, opetellaan piirtämistä, siivoamaan kuin Peppi Pitkätossu, tutustutaan Origamien saloihin, leikitään perinneleikkejä ja pelataan sisäsählyä.

– Sekin hyvä puoli nettitapahtuman järjestämisessä on, että se tukee missiotamme lapsiperheiden eriarvoisuuden vähentämiseksi tuomalla maksuttoman lastenkulttuurielämyksen yhä useamman ulottuville, Tuohimaa toteaa.

Lasten Festarit on Keskuspuiston Nuorkauppakamari Helsinki ry:n ja PuskaPromotion tuotantotoimiston yhdessä toteuttama yleisölle maksuton lastenkulttuuritapahtuma.Tapahtuma järjestetään jo 14. kertaa.

Tarkemmat tiedot ja virtuaaliset Lasten Festarit osoitteessa www.lastenfestarit.fi. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

Menot