Kanta-Häme

Lasten ystävyyttä Forssan Teatterissa.

Risto Räppääjän ja Nuudelipään tarina alkaa siitä, kun Riston täti kirjoittaa rakkauskirjeen alakerran Lennart Lindbergille. Vahingossa kirje päätyy kymmenvuotiaalle Nellille, joka luulee saaneensa sen Ristolta.

– Se on imelä kirjoitus, josta Nelli ei tykkää yhtään, Nelliä näyttelevä Taija Piikkilä toteaa.

Risto joutuu syyttömänä puolustautumaan ankarasti.

– Asiaa ei paranna se, että ensimmäisen kerran Nellin nähdessään Risto tulee tahattomana ensireaktionaan nimittämään nuudelipääksi Nelliä, jolla on vaalean naisen afrotukka, Riston roolin vetävä Kalle Tulander kertoo.

Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama tarina on musiikkipitoinen näytelmä kaikenikäisille.

– Koska en osaa sanoa ei, olen vuosittain kolmessa ensi-illassa. Tässä näytelmässä kiinnosti musiikki ja roolihahmoni, jonka kautta olen päässyt peilaamaan kymmenvuotiasta itseäni. Sen ikäisenä olin kamala, mutta Risto on lievempi tapaus. Eroavaisuutena on sekin, että Risto tykkää räpistä, minulle taas hevimusiikki oli tärkeintä, Kalle Tulander muistelee.

Taija Piikkilä kuuli opiskelukavereiltaan teatterista ja innostui lähtemään koe-esiintymiseen.

– Pääsin toiselle kierrokselle ja päätin lähteä mukaan, kun tilaisuus tarjoutui. Tämä on ensimmäinen roolini teatterissa, Taija kertoo.

Taija kuvailee Nelliä yksinäiseksi tytöksi, jonka paras ystävä on oma kissa.

– Nelli joutuu olemaan paljon yksin kotona, kun vanhemmat ovat töissä. Nelli on vähän blondi ja äkkipikainenkin, mutta kuitenkin iloinen ja helposti lähestyttävä.

Tarinan edetessä alkukahnauksista huolimatta Ristosta ja Nellistä tulee hyvät ystävät.

Taija iloitsee siitä, että lähti teatteriin.

– Teatteri-ihmiset ovat epäsuomalaisia. Eivät ollenkaan sellaisia, jotka tarvitsevat ympärilleen hirveästi hiljaista tilaa bussissa.

Kalle toteaa teatterin elämäntavaksi.

– Mistään muualta kuin teatterista en olisi voinut saada niin paljon ihmistuntemusta.

Risto Räppääjä ja Nuudelipää on Kirsi Lindholmin kolmas ohjaus Forssan Teatterissa ja ensimmäinen päänäyttämöllä.

– Meillä on niin hyvä työryhmä, etten ole ehtinyt jännittää. Näytelmä oli oma ehdotukseni, ja pidän tästä tarinasta tosi paljon siksikin, että siinä ei aliarvioida lapsia. Näytelmässä on paljon hyvää musiikkia ja hienoja oivalluksia, Kirsi kertoo.

Näytelmää on tekemässä lähes 30 ihmisen työryhmä. Riku Tuominen vastaa musiikkipuolesta, joka pitää räpin ohella sisällään esimerkiksi tangoa, peruspoppia, oopperaa ja kantria. HÄSA

Forssan TeatteriRisto Räppääjä ja Nuudelipään esitykset Forssan Teatterissa 21.1.–16.4.

Päivän lehti

25.1.2020