Kanta-Häme

Lataa nyt luuriisi Scoopshot ja osallistu kuvatehtävään!

 

Hattulan Katinalassa asuva Ville Leinonen on tienannut muutamassa viikossa kännykällään ottamillaan kuvilla yli 400 euroa. 
 
Leinonen on ladannut iPhoneensa Scoopshot-nimisen sovelluksen, jonka avulla hän ottaa kuvat ja lähettää ne saman tien palveluun medioiden ostettavaksi.
 
– Myyn tulisijoja ja teen myös välillä takka-asennuksia ympäri Etelä-Suomen, joten reissaan varsin paljon ja samalla tulee nähtyä kaikenmoista. Puhelimella kuvan lähettäminen on todella helppoa, kertoo Leinonen.
 
Leinosen kuvia on viime viikkoina ollut esillä esimerkiksi Hämeen Sanomien sivuilla. Myös Mtv3 ja Yle ovat käyttäneet miehen ottamia kuvia.
 
– Olen aina tykännyt kuvaamisesta, ja nyt siitä saa vielä vähän bensarahaakin, niin mikäs sen mukavampaa. Ihmisillä on itsellään vaikka kuinka paljon uutisaiheita, sanoo kahden lapsen isä.
Leinosella on Scoopshot-palvelussa noin 260 000 kollegaa yli 170 maasta.
 
App Storesta tai Google Playsta
 
Kuka tahansa voi ladata Scoopshot-sovelluksen älypuhelimeensa joko Applen App Storesta tai Android-laitteisiin Google Play -kaupasta. Sovellusta ei ole toistaiseksi tarjolla esimerkiksi Nokian Lumia-puhelimiin.
 
Palvelu on kuvaajille ilmainen. Asiakasmediat maksavat ainoastaan kuvien käyttöoikeuksista. Scoopshot varmistaa prosessin sulavuuden hoitamalla sopimusasiat ja maksuliikenteen asiakkaan ja kuvaajan välillä. 
 
Hämeen Sanomat aloitti yhteistyön sovelluksen kehittäneen suomalaisen P2S Media Groupin kanssa viime vuonna.
 
– Otamme ilomielin vastaan uutisvinkkejä ja kuvia. Pystymme Scoosphotin avulla tekemään erityisiä kuvatehtäviä, ja tieto niistä kulkeutuu suoraan käyttäjän kännykkään, kertoo uutispäällikkö Pirjo Vidberg-Pietilä.
 
Scoopshotin ideana on, että kuka tahansa voi osallistua omilla kuvillaan uutistyöhön.  
Jos Hämeen Sanomat tai jokin muu media ostaa palveluun ladatun kuvan julkaisuoikeudet, siitä maksetaan korvaus käyttäjän Scoopshot-tilille. Rahat voi milloin tahansa tilittää omalle pankkitilille. (HäSa)
 
Lisätietoa Scoopshotista: www.hameensanomat.fi/scoopshot
 
Mikä keväässä on parasta? 
Onko se muuttolinnut vai heräävä luonto vai puutarhan laitto vaiko kenties se, että voi taas kaivaa polkupyörän naftaliinista ja kiitää sillä pitkin kuivaa asvalttia?
 
Kuvaa meille, mikä on sinun keväässäsi parasta. 
 
Lataa iPhoneen tai Android-puhelimeesi Scoopshot-sovellus App Storesta tai Play-kaupasta, ja ota kuva niin pääset osallistumaan kevät-kuvatehtävään. Maksamme Hämeen Sanomissa julkaistuista kuvista 10 euron palkkion. Otamme kuvia vastaan perjantaihin 3. toukokuuta kello 10 saakka. (HäSa)