Kanta-Häme

Laulaja ei pelkää varjoaan

Heppatyttö ja hevimuusikon avovaimo.

Niinkin voisi luonnehtia laulaja Johanna Kurkelaa, paitsi että se ei kerta kaikkiaan käy.

Kurkela ei haluaisi tulla määritellyksi minkään muun kuin musiikkinsa kautta.

 Musiikissa annan itsestäni kaiken ja olen ihan auki, hän selittää.

Mutta kun keikka on ohi, hän palaa kiireesti Kiteelle kotiinsa, jonka hän jakaa Nightwish-yhtyeen keulahahmon Tuomas Holopaisen kanssa. Siellä hän keskittyy vain ”olemaan erakkona itsekseen”.

 Siellä voin unohtaa olevani artisti Johanna Kurkela. Hyvä, että puhelimeen saan vastattua, hän naurahtaa.

Sosiaalisuus ja vetäytyminen, iloisuus ja epävarmuus, julkisuus ja sisimpien ajatustensa suojeleminen. Olemisen kaksijakoisuus on mietityttänyt Johanna Kurkelaa. Jälkiä siitä on jäänyt myös hänen uudelle Ingrid-levylleen, jota hän pitää tähänastisista henkilökohtaisimpana.

 Elämässä on valoja ja varjoja, ja molemmat kuuluvat sinne. Kaipaan vastakohtia, ja haluaisin rakentaa siltaa ääripäiden välille.

LOPPUSYKSYSTÄ Johanna Kurkela kääntää taas sosiaalisen ja puheliaan puolen itsestään esille reissatessaan moneen kaupunkiin ulottuvalla levynjulkistuskiertueellaan.

 Livetilanteessa musiikki on parhaimmillaan. Konserttisalissa yleisö ja esiintyjät ovat kuin leirinuotiolla, ja jokainen saa upota musiikin sävyihin omalla tavallaan, hän sanoo.

Kiertueissa Kurkelaa viehättää sekin, että hän saa tehdä musiikkia yhdessä ammattitaitoisten kollegoiden kanssa. Usein se tarkoittaa tutustumista uusiin ihmisiin.

Sooloartistina Kurkelalla ei ole kiinteää bändiä, vaan kokoonpano on rakennettava lähes joka kiertueelle erikseen. Pitkäaikaisimpiin kollegoihin kuuluvat kosketinsoittaja Tomi Aholainen ja kitaristi Ville Nurmi, jotka ovat mukana tämänsyksyisellä kiertueella. Bändissä soittavat myös Marko Timonen, Juho Kanervo ja Antti Pitkäjärvi.

 On vaihtuvuudesta etuakin. Vanhat kappaleet syntyvät livetilanteessa kuin uudelleen, laulaja pohtii.

UUDEN LEVYN kappaleet eivät ole Kurkelan omasta kynästä, vaan ”biisileirien” satoa. Hän on antanut sanoittaja Saara Törmälle sekä säveltäjille Aku Rannilalle ja Jurek Reunamäelle aiheita ja ajatuksen ituja, joista nämä ovat suodattaneet biisejä.

Katsotaanpa siis, mitä Kurkela musiikillaan meille nyt kertoo.

Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy, mä vapisen… kuin ihminen.

Ei meillä kiirettä oo, aikaa on huoletta harhaan mennä.

Ei saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan niin että masentuu, nyt mun pitää vain kuoreni kovettaa.

JOHANNA KURKELA on vasta 30-vuotias, mutta hänellä on jo kymmenen vuoden levytysura takanaan.

Omasta mielestään hän on tehnyt matkaa hapuillen ja itseään etsien.

Nyt häntä ei enää huvita esittää reipasta ja kilttiä. Myös eksyminen ja hapuileminen ovat sallittuja, sillä jokaisen on itse löydettävä paikkansa maailmassa.

 Koetan uudella levyllä kuvata matkaa, jonka olen tehnyt tullakseni siksi, mikä olen nyt, hän kertoo.

Matka alkoi Madetojan musiikkilukiosta Oulusta 2004.

Kurkela astui elämänsä ensimmäisen kerran bändin solistina lavalle koulun tilaisuudessa suuressa viihderavintola Foxiassa. Celine Dionin Think twice mykisti salin. Keikan jälkimainingeissa tehty demonauha vakuutti myös silloisen Warner Musicin tuottajan Pekka Ruuskan.

 Oululainen musiikinopettaja Ismo Koskela otti yhteyttä ja tarjosi Johannan demoa. Ajattelin, että tähän pitää iskeä äkkiä, ennen kuin joku muu ehtii, Ruuska muistelee.

Kurkelan saundi ja varmaotteinen lavakarisma veivät kokeneelta musiikkimieheltä jalat alta.

 Hänen äänessään on jokin käsittämätön aspekti. Se ohittaa ihmisen suojamekanismit ja menee suoraan sydämeen, Ruuska pohtii.

TUOHAN KUULOSTAA ihan tuhkimotarinalta: nuori lukiolaistyttö tultiin kirjaimellisesti hakemaan kotoa levylaulajaksi. Mikä siinä nyt sitten on ollut niin vaikeaa?

Johanna Kurkela muistelee, ettei hän aluksi uskaltanut luottaa musiikkiin ammattina. Hän työskenteli kouluavustajana, opiskeli paperitekniikkaa ja hakeutui Hämeen ammattikorkeakouluun valmistuakseen hevostalouden agrologiksi.

Hän etsi ammattiaan pois sulkemisen menetelmällä: ei tuota, ei tuota, ei ainakaan tuota. Hevostalousala jäi vasta, kun keikkoja alkoi tulla roppakaupalla lisää vuoden 2007 euroviisukarsintojen jälkeen.

 Vasta sitten uskalsin luottaa siihen, että musiikista on ammatiksi, Kurkela kertoo.

Keijukaismaiseksi, eteeriseksi ja jopa enkelimäiseksi kuvattu laulaja on tehnyt ensilevynsä jälkeen kuusi albumia, joista vuonna 2010 julkaistu Hyvästi, Dolores Haze myi kultaa. Radiossa ovat soineet ahkerasti esimerkiksi kappaleet Tuo se mulle, Sun särkyä anna mä en ja Rakkauslaulu.

Kurkela ei suostu lokeroimaan itseään musiikillisesti. On kysyttävä Pekka Ruuskalta.

 Kyllähän se (musiikki) on erittäin melodista poppia, Ruuska pohtii.

Iskelmälaulajan leima on se, jota Kurkela kavahtaa ja josta Ruuskakin mielellään pysyisi kaukana.

ROCKIN ELEMENTTEJÄ Kurkelan musiikista ei juuri löydy. Yksityiselämässään hänet liittää rokkipiireihin yhteiselämä raskaan rockin keulahahmon, Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen kanssa.

Kiteellä asuva avopari pitää kotiasiat visusti omana tietonaan. Kumpikaan ei puhu suhteestaan julkisuudessa, vaikka pari on pitänyt yhtä jo viitisen vuotta.

Sen verran Johanna Kurkela sanoo, että Kiteellä on hyvä asua.

 Sen olen oppinut, että kiteeläiset pitävät omiensa puolta. He ovat todella ystävällisiä.

Julkkispariskunta saa olla kotioloissaan rauhassa. Toisaalta Kurkela sanoo nauttivansa siitä, että voi kylille mennessään tervehtiä tuttuja ja pysähtyä juttelemaan vastaantulijoiden kanssa.

KITEELLÄ ASUMISEEN liittyy myös erään suuren unelman täyttyminen. Kesällä Kurkela sai ensimmäisen oman hevosensa.

Se on vankkarakenteinen irlannincob nimeltään Joomba. Irlannincobit ovat oluttehtaan mainoshevosen näköisiä massavia otuksia, joilla on tuuheat karvatupsut jaloissaan.

Kurkela kehuu Joombaa sympaattiseksi, filosofisen rauhalliseksi tyypiksi. Hänen mielestään se on vähän kuin ”hevosmaailman Esko Valtaoja”.

 On rauhoittavaa ja puhdistavaa olla hevosen kanssa. Sehän peilaa kaikki tunnetilasi takaisin, Kurkela kuvailee.

Hevosen käsitteleminen vaatii keskittymistä ja hetkeen pysähtymistä, joskus vähän pitkää pinnaakin. Samalla tavalla Johanna Kurkela suhtautuu musiikin tekemiseen.

 Ei voi jääräpäisesti pitää kiinni ennakkosuunnitelmista. Parempi, että otetaan yhteisesti suunta johonkin päin, mutta sitten matka saa viedä sinne, mihin sen on määrä viedä.

Mihin laulaja Kurkela toivoisi matkansa johtavan seuraavien kymmenen vuoden aikana?

 Kiehtoisi olla vaikka osa jotain bändiä.

Päivän lehti

29.10.2020

Fingerpori

comic