Kanta-Häme Hämeenlinna

Leimarakentajat-yhtiön konkurssipesän omaisuus on velkalastissa uivia asuntoja

Pesänhoitajan mukaan Nuorisosäätiö-tutkinta oli yksi syy konkurssiin. Nuorisosäätiö ei ole kuitenkaan esittänyt vaatimuksia pesälle.
Nuorisosäätiö vaatii LRG Groupilta suuria korvauksia,mutta se ei ole esittänyt vaateita Leimarakentajien konkurssipesältä.

Rakennusliike Leimarakentajien konkurssipesässä on omaisuutta 2,2 miljoonaa euroa. Omaisuudesta 1,8 miljoonaa euroa on kuitenkin asuntoja, joilla on taloyhtiöille velkaa 1,3 miljoonaa euroa.

Pesäluettelon mukaan konkurssipesällä on velkaa 3,9 miljoonaa euroa. Konkurssipesän valvontapäivä, johon mennessä velkojien on viimeistään ilmoitettava saatavistaan, on kuitenkin vasta 15. maaliskuuta.

Kun 3,9 miljoonan euron veloista 1,3 miljoonaa euroa on taloyhtiöiden lainoja, muita velkoja on 2,6 miljoonaa euroa.

– Velkojat ovat tavarantoimittajia ja aliurakoitsijoita. Verottaja on yksi suurimmista velkojista, sanoo pesänhoitaja, asianajaja Timo Portaanpää.

Rakennusliike Leimarakentajat haki itsensä konkurssiin viime syyskuussa. LRG Group -konsernilla, johon konkurssiin asetettu Leimarakentajat-yhtiö kuului, on ollut liiketoimintaa Nuorisosäätiön kanssa. Tästä liiketoiminnasta on meneillään rikostutkinta, joka on osa hyvin laajaa talousrikostutkintaa.

 

Nuorisosäätiö on jättänyt tuomioistuimelle kanteen, jossa se vaatii LRG Groupia palauttamaan säätiölle yli 1,6 miljoonaa euroa. Pesänhoitaja Portaanpää kertoo, että Rakennusliike Leimarakentajien konkurssipesälle ei ole esitetty vaatimuksia, jotka liittyisivät Nuorisosäätiöön.

Rakennusliike Leimarakentajien nimi muutettiin LRG Groupiksi vuonna 2017. LRG Group perusti tytäryhtiökseen uuden Rakennusliike Leimarakentajat -yrityksen, joka on nyt konkurssissa.

– Pääasiallinen syy yhtiön konkurssiin oli kaksi sen urakkaa, jotka eivät menestyneet. Toinen on syy rakennusalan yleinen tilanne. Taantuma on selkeästi tulossa.

Portaanpään mukaan kolmas syy liittyy Nuorisosäätiöön ja rikostutkintaan.

– Nuorisosäätiöön liittyvät rikosepäilyt johtivat siihen, että monet merkittävät yhteistyökumppanit sanoivat sopimuksensa irti. Yhtiöstä tuli maineriski ja se menetti isoja urakoita. HÄSA

 

Päivän lehti

25.2.2020