Kanta-Häme

Lelukaupassa on trendejä ja perinteitä

 

Lelushopin syntysanat lausuttiin heinäkuussa 1962, kun Viljo ja Sirkka Saari avasivat muovituotteita myyvän liikkeen Forssassa. Valikoimissa oli lelujen lisäksi talousmuovia ämpäreistä mattoihin. Vuonna 1966 syntynyt Mika Saari oppi kauppamiehen elkeitä jo polvenkorkuisena.
 
– Olin pikkupojasta asti mukana torilla, jossa oli jotenkin helpompi totutella hommiin kuin neljän seinän sisällä, Saari muistelee.
 
– Vuosien varrella kasvoin alaan kiinni. Parikymppisenä arvelin, etten ikinä tähän hommaan lähde tekemään seitsemänpäiväistä viikkoa ilman lomia, mutta mitään muitakaan suuria suunnitelmia ei sitten mieleeni tullut.
 
Vuonna 1978 Saaret avasivat liikkeen Shoppitorin tiloissa Hämeenlinnassa ja Forssan toimipiste lopetettiin neljä vuotta myöhemmin. Samalla yrittäjät keskittyivät pelkästään lelukauppaan.
 
Shoppitorin jälkeen yritys vaihtoi sijaintia Skogsterin taloon ja torin kulmille, kunnes nykyinen paikka löytyi vanhasta kauppahallista Palokunnankadulta 1990-luvun alussa.
 
Mika Saari astui Lelushopin johtoon vuonna 2005, jolloin rinnalla oli vuotta aikaisemmin kauppaan työharjoittelijaksi tullut elämänkumppani Anneli. Vuosituhannen vaihteen jälkeen ala koki suuria mullistuksia ja muuttui aivan toisenlaiseksi kuin vanhemman yrittäjäpariskunnan aikana.
 
– Leluja oli Suomessa paljon jo 1970-luvullakin, mutta nykyään alan markkinakoneisto on paisunut valtavaksi, Saari kertoo.
 
– Nyt uusilla tuotteilla on usein taustallaan tehtaan kustantama animaatiosarja tai sarjakuvalehti.
 
Oikeastaan Master of the Universe -sarjan He-Man -figuurit aloittivat koko touhun. Vuonna 2000 tulivat keräilykorteista liikkeelle lähteneet Pokemonit, joiden nerokkuus oli siinä, että ne vetosivat niin poikiin kuin tyttöihinkin.
 
Lelusarjojen oheistuotevalikoimat ovat kasvaneet mittaviksi ja niistä löytyy kaikkea kuviteltavissa olevaa petivaatteista penaaleihin ja jopa talouspaperirulliin.
 
– Merkkilelujen kierto saattaa olla kuudesta kuukaudesta vuoteen tai kahteen, Saari laskeskelee.
 
– Parikymmentä vuotta sitten lelut tulivat Amerikasta Suomeen parin vuoden viiveellä, mutta nykyään puhutaan kuukausista.
 
Tuotesarjoista on huikeaa ylitarjontaa ja lelukauppias saa kylläkseen pähkäillä kunkin mahdollista menekkiä.
 
– Siinähän sitä ollaan, kun ei kukaan omista kristallipalloa. Tuotteiden menestystä on vaikea ennakoida, kun lapset ajattelevat asioista niin eri tavalla kuin aikuiset.
 
– Täytyy yrittää luottaa kokemukseen ja intuitioon. Viime vuosina on hirveästi auttanut se, että on omia lapsia. On helppoa ja vakuuttavaa suositella asiakkaille leluja, jotka ovat meillä omassa kodissa koettu hyviksi.
 
Vuonna 2008 Lelushoppi laajensi toimintaansa internetiin, jossa kauppaa on tehty vuosi vuodelta yhä paremmin.
 
– Taantuman pahimpaan aikaan nettimyynti paikkasi tilannetta hienosti. Esimerkiksi legoja myytiin verkossa todella paljon.
 
– Eihän siinä kauaa mennyt, kun kilpailijatkin saman äkkäsivät, mutta silti myyntimme on kasvanut tasaisesti.
 
Tulevan joulun trendituotteita alalla ovat Angry Birds -pehmolelut ja erityisesti niiden Star Wars -sarja. Tyttöjen käsissä kuluvat kauhuelokuvista ja goottimuodista mallinsa ottaneen Monster High -sarjan nuket.
 
Jotain muuttumatontakin lelukaupassa on. Jokaisena jouluna kauppansa tekevät halinallet ja ihan perinteiset nuket, Labyrintti- ja Fortuna-pelit sekä lautapelien kestosuosikit Afrikan tähti ja Monopoli. Pikkupojille kelpaavat ikuisesti autot ja pyssyt.
 
– Parikymmentä vuotta sitten nousi kova haloo lasten leikkipyssyistä, joita psykologit pitivät vahingollisina, Saari kertoo.
 
– Nykyään taas ajatellaan niin, että poikien on parempi juosta metsässä leikkimässä kuulasotaa kuin istua kaiket päivät vain tietokoneen ääressä.