Kanta-Häme

Lennokit syyniin, asevelvolliset tarkastamaan matkatavaroita – Rajavartiolaitokselle halutaan lakipäivitys

Rajavartiolaitokselle kaavaillaan entistä laajempia toimivaltuuksia puuttua poikkeuksellisiin turvallisuusuhkiin. Asiasta kertoo Lännen Medialle Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö, kenraalimajuri Ilkka Laitinen.

Lakimuutoksen taustalla on nopeasti muuttunut turvallisuusympäristö. Rajavartiolaitokseen kohdistuvilla lakimuutoksilla halutaan lisätä laitoksen kykyä vastata niin sanottuun hybridiuhkatilanteeseen. Tällaista tilannetta varten toimivaltaa pitäisi Laitisen mukaan selkiyttää.

– Tilanteessa, jossa mennään hybridivaikuttamisen ja -keinojen ytimeen, niin pyritään nimenoman vaikuttamaan (viranomaisten) saumakohtaan, sanoo Laitinen.

 Sisäministeriössä valmisteilla oleva esitysluonnos haluttiin alkuperäisen aikataulun mukaan julkiselle lausuntokierrokselle maaliskuussa, mutta Laitisen mukaan tähän päästään vasta myöhemmin keväällä.

Valmisteilla olevan lakiuudistuksen asiakirjat eivät ole luonnosvaiheessa julkisia, mutta Laitinen kertoo esityksistä yleisellä tasolla.

Lakimuutoksen myötä muun muassa asevelvolliset voisivat toimia nykyistä laajemmin valtuuksin rajavartiomiehen alaisuudessa. He voisivat Laitisen mukaan tehdä esimerkiksi väenohjausta, matkatavaroiden tarkastusta tai henkilötuntomerkkien keruuta.

Raja kulkisi Laitisen mukaan sellaisessa virkamiestyössä, mikä ei edellytä merkittävää viranomaisen julkisen vallan käyttöä. 

Lisäksi Rajavartiolaitos haluaisi toimivaltaa puuttua nykyistä paremmin miehittämättömiin ilma-aluksiin ja lennokkeihin, jos tarve vaatii. Rajavartiolaitos voisi poliisin virka-aputilanteessa toimia muuallakin kuin vain merialueilla, jos kyse olisi terrorismirikoksen torjunnasta.

Toimivaltalaajennukset ovat Laitisen mukaan perusteltuja. Hän kertoo, että valmistelussa on konsultoitu oikeuskanslerinvirastoa ja oikeusministeriötä.

– Aina, kun puhutaan toimivallasta, niin mennään ottamaan perustuslaista vauhtia. Ja Suomen perustuslaki on aika topakka, toteaa Laitinen. LM-HäSa