Kanta-Häme

Lentäjiä häiritään laserilla

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on huolissaan laserhäirinnästä. Maailmalla on jo ollut tapauksia, joissa lentokonetta tai helikopteria on häiritty laserilla  laskeutumisvaiheessa ja ohjaava lentäjä on siksi sokaistunut.

Myös Suomen Lentäjäliitto (FPA), Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Säteilyturvakeskus (STUK) haluavat muistuttaa laserosoittimien vaaroista myös tieliikenteessä. Häikäistyminen voi pahimmillaan johtaa vakaviin onnettomuuksiin.

Huolesta tekee ajankohtaisen se, että joulun aikaan lasereita tilataan ulkomaisista verkkokaupoista lahjaksi, ja moni tuo niitä tuliaisina ulkomaanmatkoilta.

– Haluamme muistuttaa, että laser ei ole lelu, ja toivomme, ettei kukaan vahingoita sillä itseään tai muita, sanoo Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnan puheenjohtaja Hannu Korhonen.

Kaikenlainen laserilla häirintä on lainvastaista liikenteen vaarantamista, ja tapaukset johtavat poliisitutkintaan, Korhonen muistuttaa.

Tomi Tervo lentäjäliiton turvatoimikunnasta kertoo, että Suomessakin on jokunen lentäjä kokenut laserilla aiheutetun häikäistymisen, mutta vaaratilanteilta on vältytty. (HäSa)