Kanta-Häme

Leväseuranta alkoi Hämeessä – Alkukesästä vedessä kelluu siitepölylauttoja

–Levähavainnot lisääntyvät loppukesästä. Arkistokuva. Kuva: Pekka Rautiainen
–Levähavainnot lisääntyvät loppukesästä. Arkistokuva. Kuva: Pekka Rautiainen

Valtakunnallinen leväseuranta alkoi viime 3. kesäkuuta ja päättyy syyskuun lopussa. Viikoittaiset levähavainnot tehdään ja tallennetaan Järviwiki-verkkopalveluun tiistaisin tai keskiviikkoisin.

Viime viikon seurannassa Hämeen alueelta havaittiin vähäisiä määriä levää vain yhdeltä seurantapaikoista Orimattilassa.

Muilta alueen seurantapaikoilta ei havaittu levää. Tällä viikolla tehdyissä havainnoinneissa ei levää havaittu yhdelläkään alueen seurantapaikoista.

 

Hämeen havaintopaikkoja on tänä vuonna vähennetty yhdellä, kun Forssan Kaukjärven havaintopaikka on otettu pois seurannasta. Yhteensä Hämeen ely-keskuksen alueella on 19 seurantapaikkaa. Niistä useimmat ovat yleisiä uimarantoja.

Lista havaintopaikoista ja viikoittainen levätilanne kullakin paikalla ovat nähtävillä Järviwikissä.

Levähavainnoitsijoina toimivat lähinnä kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. He käyvät viikoittain samoilla havaintopaikoilla ja arvioivat silmämääräisesti levien runsauden. Jos levää on runsaasti tai erittäin runsaasti, otetaan havaintopaikalta näyte.

Suomen ympäristökeskus laatii viikolta 23 alkaen viikkokatsauksen ja kartan koko valtakunnan levätilanteesta. Valtakunnalliset leväkatsaukset julkaistaan torstaisin ympäristöhallinnon verkkosivuilla.

 

Koivun ja nyt kukkivien havupuiden siitepölyä näkyy monin paikoin runsaasti vedenpinnalla.

Siitepöly saattaa muodostaa rantavesiin vaaleankeltaisia lauttoja, kun se kulkeutuu aallokon mukana rantaan. Sen häviäminen rantavedestä saattaa kestää useita päiviä. Havupuiden siitepöly aiheuttaa vain harvoin allergiaoireita, eikä sen värjäämä vesi ole muutoinkaan vaarallista. Uiminen runsaan siitepölyn seassa ei silti ole suositeltavaa. Siitepölyn hajotessa voi syntyä lieviä, lyhytaikaisia hajuhaittoja.

Sinileviä on järvivesissä keväästä asti, vaikka niitä ei vielä näy veden pinnalla. Sinilevien pintaan nousu ajoittuu usein loppukesään, koska sinilevät kasvavat hitaasti muihin leviin verrattuna.

Hämeen levätilannetta voi seurata viikoittain päivitettävältä levätilannekartalta. Pääset seurantaan tästä linkistä.