Kanta-Häme

Levi-kohusta tulossa poliisitutkinta

Hämeenlinnan elinkeinoyhtiöiden Levin seminaarista syntynyt kohu päätynee poliisitutkintaan.

Tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta ei ole vielä tehty, mutta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) pitää sitä ainoana tapana selvittää asiaa.

– Keskustelimme tilanteesta maanantaina kaupunginhallituksessa ja pyysimme Kari Ilkkalalta todisteita hänen esittämistään väitteistä. Niitä emme saaneet, sillä Ilkkala vetoaa tietolähteensä oikeusturvaan, Kiemunki sanoo.

Kari Ilkkalan (ps.) mukaan on ilman muuta parempi, että viranomaiset tutkivat asiaa kuin että esimerkiksi Kehittämiskeskus oy Hämeen tai kaupungin edustajat setvivät sitä itse.

– Kaikkien osapuolien oikeusturvan kannalta on parempi, että tulee virallinen tutkinta.

Tuorein käänne Levi-kohussa liittyy siihen, että Ilkkala kertoi perjantaina saaneensa tietoja, joiden mukaan Levin seminaarissa olisi järjestetty perussuomalaisia valtuutettuja ja heidän taustojaan käsitellyt työpaja.

Ilkkalan saamien tietojen mukaan Kehken palkkalistoilla oleva henkilö on kerännyt tietoja etukäteen seminaaria varten. Kyseinen henkilö on kiistänyt Hämeen Sanomille keränneensä tietoja.

Kiemungin mukaan Ilkkalan esittämät väitteet ovat perättömiä.

– Kun niitä ei ole yksilöity, koko seminaarin osallistujakaarti on asetettu epäilyksen alle, ja siksi väitteet on tutkittava. Mukana oli yhtiöiden työntekijöitä ja asiantuntijoita sekä päättäjiä monesta poliittisesta ryhmästä. Ei se ollut mikään demarien ja kokoomuksen lumileiri, Kiemunki sanoo.

Kari Ilkkala kertoo, että hänen toimintatavoistaan on tullut lauantain jälkeen nuuskaa olan takaa.

– Moni on kysynyt, miksi en ottanut yhteyttä seminaarin osallistujiin suoraan. Ilmassa on luottamuspulaa, enkä usko, että olisin saanut rehellisiä vastauksia. (HäSa)