Kanta-Häme

Lihavan vuoro puhua

Monella on mielipide lihavuudesta. Enimmäkseen niillä, jotka eivät ole lihavia.

– Minusta tuntui, että kaikki muut kertoivat minulle, millainen olen ja millainen minun pitäisi olla, sanoo teatterintekijä Raisa Omaheimo.

Hän päätti ottaa puheenvuoron itselleen. Melkoinen puheenvuoro siitä tulikin.

Omaheimon käsikirjoittama ja esittämä ja Elina Kilkun dramatisoima ja ohjaama Läski eli ”rasvainen monologi lihavuudesta” sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa tammikuussa. Kaikki esitykset myytiin saman tien loppuun.

Kalenterista raivattiin tilaa lisäesityksille ja kiertueelle. Nekin liput on riivitty käsistä.

– Esitykselle on selvästi tilausta, Omaheimo toteaa.

Tänään Läski nousee Riihimäen teatterin lavalle. Juttua kirjoitettaessa katsomossa oli poikkeuksellisesti vielä muutamia paikkoja vapaana.

Omaheimo kertoo yllättyneensä esityksen saamasta villistä vastaanotosta. Helsingissä kun ei ole itsestään selvää, että yleisö löytää esityksen laadukkaan tarjonnan runsaudensarvesta.

Painosta puhutaan paljon, mutta enimmäkseen hoikkuuden näkökulmasta. Lihavuus on tabu, lähes rikos. Ja lihavat rikollisia.

Omaheimon monologi murtaa tämän tabun.

– Ajattelin, että perkele, haluan kertoa tältä puolelta, miten minä näen itseni.

Omaheimo ei ole yksin havaintojensa kanssa. Hän saa paljon yleisöpalautetta. Yleisin on: kiitos, että olet sanonut tämän ääneen.

Naisen keho vaikuttaa julkisessa keskustelussa ja yksityisessä huutelussa usein kuuluvan kenelle tahansa muulle paitsi naiselle itselleen.

– Tuorein esimerkki on Ranskan burkini-kielto. Ikiaikainen ajatus on, että nainen on julkisessa tilassa olemassa miehiä varten. Jos nainen ei ole mukavaa katsottavaa, siitä on annettava palautetta.

Raisa Omaheimolle on huudeltu kadulla. Huutelijat ovat olleet suomalaismiehiä, joista monet ovat olleet humalassa. Omaheimolla on kokemusta myös alentuvasti puhuvista lääkäreistä.

Kohtaamiset siirtyivät esitykseen mitään lisäämättä.

– Jotkut ovat kysyneet, että kai liioittelen. Ettei kai kukaan oikeasti noin voi sanoa. Kuitenkin kaikki esityksessä käytävät dialogit ovat tosia. Tässä näytelmässä ei ole tarvinnut turvautua fiktioon.

Näytelmä alkoi itää pari vuotta ennen ensi-iltaa. Omaheimo ja Kilkku olivat pitkään pohtineet tekevänsä esityksen yhdessä, ja lihavuus oli aihe, joka iski.

Aika oli kypsä, sillä aiheen käsitteleminen ei enää ollut yhtä kivuliasta kuin vuosikymmen aikaisemmin.

– Nyt tiedän, miten ihana ja kaunis olen, ja tuntuu hyvältä tuoda asioita päivänvaloon.

Omaheimo kirjoitti raakatekstiä, jonka Kilkku dramatisoi. Samalla etsittiin esitykselle tilaa ja rahoitusta.

– Oli hyvä, että kirjoitusajasta tuli pitkä, sillä sain tekstiin perspektiiviä. Tänä aikana kehopositiivinen liike on voimistunut. Julkisuuteen on tullut enemmän feminististä diskurssia ja paljon hyviä tyyppejä puhumaan monipuolisista kehokuvista.

Suosittu esitys ei kierrä ikuisesti. Omaheimo kokee monologin jo tehneen tehtävänsä.

– Yhteiskunnallinen keskustelu on käynnistynyt. Uskon, että tämä esitys on osallistunut siihen niin hyvin kuin voi. HäSa

LäskiRaisa Omaheimon monologiesitys Riihimäen teatterissa pe 16.9. klo 19.