Kanta-Häme

Liikennevaloille uusi ohjauskeskus

Hämeenlinnan liikennevalojen ohjauskeskus uusitaan vuoden loppuun mennessä. Kaupunki on avannut ohjauskeskuksesta kilpailutuksen, joka umpeutuu 7. päivä kesäkuuta. Kaupungin liikennesuunnittelijan Hannu Sainion mukaan nykyinen ohjauskeskus on ollut käytössä pitkään.

– Järjestelmään on kyllä tehty useita päivityksiä sen eliniän aikana, Sainio kertoo.

Hämeenlinnassa on 36 valo-ohjattua liittymää, joista suurin osa on yhteydessä Linnan Infran tiloissa sijaitsevaan ohjauskeskukseen. Osa liittymistä on erillisohjattuja. Ohjauskeskuksen työasemalta nähdään valojen toiminta ja vikailmoitukset. Uusi ohjauskeskus on tarkoitus sijoittaa kilpailutuksen voittaneen yrityksen tiloihin. Se olisi yhteydessä Hämeenlinnan liikennevaloihin pilvipalvelun kautta.

Hämeenlinnan keskustan liikennevalojen toiminta on herättänyt säännöllisesti keskustelua. Vihreän aallon ei koeta toimivan edes pääväylillä Paasikiventiellä ja Lukiokadulla. Lisäksi bussiyrittäjät katsovat Tampereen suunnalta linja-autoasemalle ajamisen kuluttavan liikaa aikaa punaisissa valoissa seisomisen takia.

Pekolan liikenteen toimitusjohtaja ja Hämeenlinnan kaupunkikeskustayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Risto Pekola kertoo olleensa tekemisissä liikennevaloasian kanssa molemmissa toimissaan.

– Hämeenlinnassa saadaan ruuhkia aikaan pienillä liikennemäärillä ja aivan turhaan, Pekola sanoo.

Pekola pitää uuden ohjauskeskuksen hankintaa askeleena oikeaan suuntaan.

– Se olisi parannus, jos liikennevalot yleensä ottaen saataisiin toimimaan keskuksen kautta. Nykyinen keskushan pudottelee valoja ohjauksesta ja sitten ne toimivat aivan omia aikojaan, Pekola sanoo.

Sainio myöntää, että ohjauskeskuksen ja liittymien välillä on ilmennyt häiriöitä. Ohjauskeskus on tullut käyttöikänsä päähän.

– Toimintavarmuus paranee kyllä uuden ohjauskeskuksen myötä, Sainio sanoo.

Sainion mukaan liikennevalojen toiminta on vaikeaa rakentaa kaikkia miellyttäväksi.

– Meille tulee toivomuksia bussiyrittäjiltä, autoilijoilta, taksikuskeilta ja pyöräilijöiltäkin, Sainio kertoo.

Pekola toivoo, että ulkopuoliset asiantuntijat tekisivät analyysin keskustan liikenteestä. Liikennevirran mittaukseen ja analyysiin erikoistuneita yrityksiä on olemassa.

– Nykyään digikameralla voidaan mitata liikennevirrasta lähtönopeudet, etenemisnopeudet, kaikki. Tämän tiedon perusteella voidaan sitten suunnitella liikennevalojen ohjaus, Pekola sanoo.

Sainion mukaan tällaista selvitystyötä ei ole luvassa.

– Tämän hankinnan tarkoitus on nykyaikaistaa ohjauskeskus. Muutoksia ohjelmointiin tai muita operaatioita ei tässä yhteydessä toteuteta, Sainio kertoo.

Palveluntuottaja valitaan laatu- ja hintamittareilla, siten että hinnan osuus on 70 prosenttia ja laadun 30 prosenttia. Järjestelmän tulee olla valmis käyttöönotettavaksi viimeistään 30.11.2016. HÄSA