Kanta-Häme

Liikun, siis jaan

Aktiiviliikkujien on vaikea pidätellä itseään. Treenikokemukset on jaettava verkossa kaikkien kesken. Facebookissa touhu vaikuttaa helposti elvistelyltä, mutta liikuntaan erikoistuneilla sivuilla jakamiseen suorastaan kannustetaan.
 
– Aino on ollut tanssikisatreeneissä, annetaan sille banaani, sanoo Anna Availa ja klikkaa älypuhelimestaan virtuaalibanaanin kaverilleen. Nyt seikkaillaan verkossa, Heiaheia-palvelussa, joka toimii Anna Availan sekä tuhansien muiden suomalaisten sähköisenä treenipäiväkirjana.
 
Täällä Availan 17 hengen kaveriporukka on suppeampi kuin monissa muissa yhteisöpalvelimissa. Esimerkiksi Facebookissa kaverilistalla saattaa olla satoja nimiä.
 
Heiaheiassa kaverit ovat oikeasti kavereita. Lisäksi heitä kaikkia yhdistää innostus liikuntaan. Täällä on lupa kertoa vapaasti, missä tuli hikoiltua ja miten hyvältä treenien jälkeen tuntui.
Kaiken lisäksi kaverit kannustavat toisiaan: sanallisesti, banaaneilla tai muilla virtuaalipalkinnoilla, kuten pokaaleilla ja oluttuopeilla. Tsemppiä saa, vaikka treeni ei olisi kulkenutkaan.
 
Palkitsee järjestelmäkin. Käyttäjä saa tunnustuksen esimerkiksi silloin, kun 20 eri lajin raja rikkoontuu.
 
– Tiukkapipoisimmista tämä voi tuntua lapselliselta, mutta minua tämä vain innostaa, Availa sanoo.
 
 
Neljä vuotta toiminnassa ollutta Heiaheia-palvelua mainostetaan Suomen suosituimpana hyvinvointi- ja liikuntapalveluna. Palveluun on rekisteröitynyt jo reilu 200 000 suomalaista. Kyse on sähköisestä treenipäiväkirjasta, jonka voi jakaa muiden palvelun käyttäjien kanssa.
 
Markkinointijohtaja Kalle Grönqvist selittää palvelun suosiota liikuntatapojen muutoksella.
 
– Aikaisemmin ihmiset harrastivat enemmän joukkue- ja ryhmälajeja, mutta nykyään, kun ollaan kiireisempiä ja aikatauluja on vaikea sovittaa yhteen, korostuvat yksilölajit. Jumppasalien ryhmäliikunta on tavallaan kompromissi. Sinne kokoontuu joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä, joiden aikatauluihin liikunta sopii.
 
Palvelun avulla ihmisten on mahdollista koota ympärilleen kannustava kaveriporukka.
 
– Facebook esimerkiksi on yleismedia, jossa on tapana puhua yleisistä asioista. Jos siellä kerron vaikkapa uudesta uintitekniikasta, jonka olen juuri oppinut, sata kaveria on, että hohhoijaa. Liikuntaan erikoistuneessa palvelussa aiheesta voi puhua vapaasti, Grönqvist sanoo.
 
 
Riihimäen kaupungin viestintäpäällikkönä toimiva Anna Availa on tottunut liikkumaan luonnossa, ryhmäliikuntatunneilla ja verkossa.
 
Eri palveluita hän käyttää eri tarkoituksiin: Facebook toimii yksityis-, Twitter työkäytössä ja Heiaheiassa jaetaan liikuntainnostus.
 
Heiaheiaa Availa on käyttänyt lähes alkumetreiltä lähtien, hän rekisteröityi vuonna 2010. Treenipäiväkirjan avulla tulee seurattua omia harjoitusmääriä ja kehitystä. Suoritteet hän kirjaa älypuhelimellaan kuuliaisesti heti treenien jälkeen.
 
Tavoite – neljä tuntia liikuntaa viikossa – on tarkoituksella alhainen, koska Availa on huomannut, että ylitys palkitsee. Toteutuma saattaa olla jopa 6–9 tuntia liikuntaa viikossa.
 
– On ollut itsellekin hauska huomata, että oma viikoittainen liikuntatavoite on ylitettävä, hän nauraa.
 
Availan Heiaheia-historiaan on kertynyt jo 52 lajin kattaus. Joukossa on toki lajeja, joita on tullut kokeiltua vain kerran, suosikkilajien lista sen sijaan pysyy muuttumattomana: kävely, juoksu, zumba, pilates… Joukossa on myös hyötyliikuntaa, esimerkiksi ruohonleikkuuta, jota hän sanoo tekevänsä sykemittarin ohjauksella.
 
Koska palvelun tarjoama lajivalikoima on niin suuri, se kannustaa myös kokeilemaan uusia lajeja.
 
– Perusjuttu on kuitenkin säilynyt koko ajan samana. Itse en treenaa kilpailuja tai esimerkiksi maratonia varten, vaan siksi, että saan hyvästä kunnosta hyvän mielen, hän kiteyttää.
 
 
Heiaheia-palvelun omien tilastojen mukaan käyttäjät harrastavat enimmäkseen yksilölajeja. Tilastot sekä palveluntarjoajan teettämät käyttäjätutkimukset ovat myös osoittaneet, että palvelun käyttö lisäisi liikunnan harrastamista.
 
– Vähemmän liikkuvista ihmisistä puolet lisää liikunnan määrää, kun he alkavat pitää sähköistä treenipäiväkirjaa, Grönqvist sanoo.
 
Samantyyppiseen lopputulokseen päätyi myös puolustusvoimat, joka tarjoaa alokkaille Heiaheia-palvelusta kehitettyä Marsmars-palvelua. Viime vuonna päättynyt pilottiprojekti sai palvelukseen valmistautuvat nuoret liikkeelle, ja palvelua käyttäneistä 60 prosenttia kertoi liikuntamääriensä lisääntyneen. Viime syksynä palvelu laajeni valtakunnalliseksi.
 
Mutta missä määrin verkkoyhteisö ruokkii kilpailuhenkisyyttä? Onko pakko yrittää ylittää itsensä, kun muut päivittävät suoritteita suoritteiden perään?
 
– Itse asiassa me olemme huomanneet, ettei suuri osa suomalaisista halua kilpailua. Palvelua on myös kehitetty tarkoituksella siihen suuntaan, ettei se aja kilpailemaan.
 
– Kaikki eivät pysty liikkumaan yhtä paljon, eikä vertailu siksi ole kovin motivoivaa. Täällä eritasoiset harrastajat pystyvät rauhassa keskittymään omaan tekemiseensä ja kannustavat toisiaan.
 
Kröhöm.
 
Anna Availan kanssa keskustellessa nimittäin selviää, ettei kilpailuvietti ihan kaikilta ole tukahduksissa.
 
Availa itse ei koe verkkopalvelun kiihottavan kilpailuviettiään, mutta toisin on miehen laita. Kilpailu ei tokikaan ole veristä tai liian totista, mutta kyllä suoritusten vertailu vain joillakin herättelee kilpailuhenkeä – etenkin, kun järjestelmä rankkaa jatkuvasti oman kaveriporukan viisi aktiivisinta liikkujaa…
 
 
 
Entä mitä sanoo suomalainen tutkimus tästä kaikesta?
 
– Eipä juuri mitään, huokaisee erikoistutkija, sosiaalipsykologi Anita Saaranen-Kauppila Liikuntatieteellisestä Seurasta.
 
Liikunnan ja sosiaalisen median suhde on vielä toistaiseksi varsin kartoittamatonta maaperää.
 
Sen lisäksi, että ilmiö herättelee miettimään voisiko sosiaalista mediaa hyödyntää jollain tavalla, kun vähiten liikkuvaa väestönosaa yritetään tuuppia kotisohvilta liikkeelle, on siitä muodostumassa myös oma bisneksensä.
 
Liikuntaan keskittyneiden verkkopalveluiden suosio saattaa selittyä sillä, että niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhteisöön, mutta samalla kukin jäsen voi osallistua omilla ehdoillaan. Näin arvelee ainakin Saaranen-Kauppila.
 
Heiaheian kaltaisten yleisfoorumeiden lisäksi verkossa toimii tiettyihin lajeihin erikoistuneita palveluita – esimerkiksi pyöräilijöille tarkoitettu Fillari-foorumi tai ulkoilmaliikuntaan keskittynyt Relaa.com.
 
Osallistuminen voi olla toisten kannustamista, lajikeskusteluihin osallistumista, pyöräilykarttojen jakamista tai vaikkapa niiden omien treenien raportoimista. Mukana voi olla nimellään ja naamallaan tai täysin anonyymisti.
 
– Verkkoyhteisöissä voi olla monessa roolissa. Joku voi olla täysin passiivinen tarkkailija ja silti kokea kuuluvansa porukkaan, Saaranen-Kauppila sanoo.
 
Niinpä. Virtuaalimaailmassa on helpompi tuntea kuuluvansa porukkaan kuin reaalimaailmassa. Koetapas vain seistä passiivisena jalkapallokentällä.
 
– Niin juuri. Ihmisen rooli verkossa voi olla hyvin erilainen kuin arjessa, Saaranen-Kauppila innostuu.
 
 
 
Terveystieteiden tohtori Minna Aittasalo tutki vuonna 2008 tarkastetussa väitöskirjassaan työikäisten liikunnan edistämistä avoterveydenhuollossa.
 
Tutkimusaiheen taustalla oli tieto siitä, että arviolta 35–40 prosenttia suomalaisista aikuisista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän, ja että terveydenhuollon ammattilaisilla on mahdollisuus tavoittaa suuri osa tästä joukosta.
 
Aittasalon tutkimus osoitti, että liikkumisreseptillä, askelmittarilla ja liikuntapäiväkirjalla saavutetaan hyviä tuloksia. Niiden käyttöä terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa hän piti perusteltuna.
 
Hetkinen.
 
Jos kerran perinteinen liikuntapäiväkirja toimii motivoijana, niin eikö silloin myös sähköisen ja muiden liikuntaintoilijoiden kanssa jaetun treenipäiväkirjan voisi olettaa pystyvän samaan?
 
Kyllä, arvelee Saaranen-Kauppila. Kaikki eivät treenipäiväkirjaa kaipaa, mutta niille, jotka siitä hyötyvät, päiväkirjan pitäminen tuo harjoitteluun kurinalaisuutta, konkretiaa ja mahdollisuuden seurata edistymistä.
 
– Joillekin se voi mahdollistaa kilpailun, mutta ratkaisevampaa taitaa olla osallistuminen ja vuorovaikutus. Jaan, siis olen, kiteyttää Saaranen-Kauppila.
 
Palataanpa kotisohvalle. Jos verkon liikuntapalvelut kerran mahdollistavat hyvinkin passiivisen osallistumisen, olisiko somen avulla mahdollista saada houkuteltua sohvaperunat liikkeelle?
 
– Se on kieltämättä yksi potentiaalinen väylä, mutta en tiedä, minkä verran siinä todella kyettäisiin innostamaan. Silloin, kun ihmiset lähtevät mukaan johonkin juttuun omaehtoisesti, he myös innostuvat ja sitoutuvat. Jos joku liikuntatoimija yrittää houkutella ihmisiä someen, niin enpä tiedä… (HäSa)
 
 
 
 
 
 

Päivän lehti

5.6.2020