fbpx
Kanta-Häme

Limsan liuottamia hampaita ei voi valkaista

Säännöllinen limsojen, mehujen sekä energia- ja urheilujuomien nauttiminen voi estää hampaiden valkaisemisen.

– Tiheästi juotuna ne liuottavat ja ohentavat hammasluuta suojaavaa hammaskiillettä. Tällaisia hampaita ei voi esimerkiksi valkaista. Eroosio on tosi iso ongelma, kertoo suuhygienisti Taina Pyhäniemi hämeenlinnalaisesta Erikoishammashoitolasta.

Hän puhuu elintapaongelmasta ja lifestyle-hampaista. Lapsesta asti on juotu janoon muuta kuin vettä ja hörpitty kiillettä syöviä juomia pitkin päivää päivästä toiseen.

Pyhäniemen mukaan ongelmaan ei kiinnitetä riittävästi huomiota koulujen hammastarkastusten yhteydessä, eikä nuoria valisteta tarpeeksi haitoista.

Kiillevaurioisten vaihtoehtona laminaatit

Kiille suojaa hampaita myös reikiintymiseltä. Kiille kestää 5–6 syömä- tai juomakertaa vuorokaudessa. Ruoka ja juomat saavat aikaan happohyökkäyksen. Sylki korjaa pieniä kiillevaurioita noin puolen tunnin ajan happohyökkäyksen alkamisesta.

Kiilteen ohentuessa hampaita voi alkaa vihloa, ja kellertävä tai rusehtava hammasluu alkaa paistaa läpi.

Kun asiakas sitten hakeutuu suuhygienistille toiveenaan valkaisuhoito, se ei onnistukaan.

– Posliini- tai muovilaminaatit ovat tällöin ainoa vaihtoehto, Taina Pyhäniemi kertoo.

Valkaisuun verrattuna laminaatit ovat kalliita. Yhden posliinilaminaatin hinta Erikoishammashoitolassa on 360–450 euroa, kun esimerkiksi 3–5 vuotta kestävä Zoom-valkaisu maksaa 450 euroa.

Huomionarvoista on, että hampaidenvalkaisuaineet eivät tartu valkoisiin hammaspaikkoihin eivätkä -kruunuihin.

– Niiden vaihtaminen valkaistujen, terveiden hampaiden värisiksi taas tulisi huomattavasti kalliimmaksi kuin laminaattien laitto, Pyhäniemi toteaa.

Suosio räjähti tosi-tv:n myötä

Yllättävää kyllä itse hampaidenvalkaisuaineet eivät suuhygienisti Taina Pyhäniemen mukaan vaurioita kiillettä.

– Valkaisuaine avaa kiilteen pinnan ja valkaisee hammasluuta. Prosessin jälkeen kiille palautuu pian normaaliksi. Valkaisu on pysyvä, mutta tee, kahvi, punaviini ja tupakka aiheuttavat ajan myötä värjäytymiä.

Potilas voi tuntea vihlontaa hoidon aikana tai sen jälkeen. Tätä voidaan ennaltaehkäistä suoja-aineella. Vihlontaan suositellaan myös Buranaa.

Hampaiden valkaisun suosio Suomessa alkoi Pyhäniemen mukaan kymmenisen vuotta sitten tosi-tv-ohjelmien myötä. Etenkin Hurja muodonmuutos -ohjelmassa nähdyt uskomattomat hammaskorjaukset saivat suomalaiset sankoin joukoin valkaisuhoitoihin. Kyseisessä ohjelmassa esiintynyt hammaslääkäri on kehittänyt Zoom-valkaisun.

Pyhäniemen asiakkaista noin 20 prosenttia on valkaisuhoitopotilaita. Keskiverto asiakas on alle tai päälle 30-vuotias nainen, mutta asiakaskuntaan mahtuu myös itsestään huolehtivia nuoria miehiä.

Jotkut asiakkaat tulevat riippuvaisiksi hampaiden valkaisusta, vaikkei tarvetta olisikaan.

– Osa tulee “sokeaksi”. Ihmisen hampaat eivät kuitenkaan vaalene enempää kuin minkä värinen hänen silmänsä valkuainen on. Niin sanotuissa jenkkihymyissä on kyse laminaateista, suuhygienisti Taina Pyhäniemi muistuttaa. (HäSa)

Menot