Kanta-Häme

Linda Vink ei pelkää, että hänet muistettaisiin vain tikkaria imevänä teininä

Kaupungin uusin nähtävyys seisoo pihalla hohtavan valkoisena – on nahkapenkit, ja kaikki muutkin herkut. Väki osoittelee sormella ja kuvaa kännykkäkameroilla, minne tahansa meneekin – kuvaus sopii sekä yhteistyökumppanin mopoautoon, että sen ratin takana istuvaan nuoreen artistiin.
 
Linda Vink, tai aiemmin Hämeenlinnan seudulla Linda Lastusena tunnettu lahjakas neito, tuntuu kuitenkin olevan sinut provosoivan ja kaksimielisiä laulavan alter egonsa kanssa.
 
– En pelkää, että minut muistetaan myöhemmin vain teininä, joka imi tikkaria musavideolla. Ja jos hommaan ryhdyn, niin myös seison sen takana – ihan mielelläni!
 
Nuoren naisen itse tunto vaikuttaa olevan kunnossa. Kesäkuun puolivälissä julkaistun Vink, Vink -biisin ja sen videon herättämä ärsytys ei tullut Lindalle suinkaan yllätyksenä.
 
– Kaikilla artisteilla on vihaajia. Totta kai ne sanat on tehty tosi kaksimielisiksi, mutta se on kuuntelijasta kiinni.
 
– Itse suhtaudun sanoihin huumorilla, enkä ajattele niitä sillä tavalla. Tulevalla levyllä on paljon muunlaisiakin sanoituksia ja rauhallisempia biisejä, Linda toteaa.
 
Myös kavereilta saatu palaute kannustaa. Päin naamaa törkyä ei ole muutenkaan kukaan tullut latelemaan.
 
– Sosiaalinen media on sitten oma maailmansa, enkä niitä kommentteja lue. Otan kuitenkin mielelläni vastaan rakentavaa kritiikkiä.
 
Ei poikaystävää
Niille, jotka eivät vielä ole videota nähneet, kerrottakoon, että biisi kertoo teinitytön turhautumisesta poikaystäväänsä. Kundi vain räplää pelikonsoliaan ja on Facebookissa, vaikka vieressä ”olis karvaton kissa”.
 
Videolla ei ole todellisuuspohjaa Lindan omasta elämästä.
 
– En ole tyrkky ihminen. Itse asiassa ei ole edes poikaystävää tällä hetkellä, tyttö nauraa.
 
– Mutta kun jätkät oikeasti hakkaa pleikkaria, niin eihän ne huomaa mitään! Ei sinne kannata mennä häiritsemään!
 
Siis aikalaiskuvausta populaarimusiikin keinoin. Linda Vink -hahmon takaa löytyykin Suomi-popin kenties vihatuin, mutta myös menestynein tuottajapari: Aikakoneesta pinnalle pompsahtanut Maki Kolehmainen ja hänen nykyinen aisaparinsa, ex-teinitähti Jimi Constantine (ent. Pääkallo).
 
Linda kehuu vuolaasti biisinikkareilta ja levy-yhtiöltä saamaansa tukea.
 
– Koko ajan on painotettu sitä, että ole vain oma itsesi. Hahmosta ja biiseistä on koko ajan kysytty mielipiteitä, mutta ei ole ollut tarvetta puuttua. Olen digannut musasta koko ajan.
 
Löydettiin aamu-tv:stä
Maki bongasi Lindan tähtitalliinsa vuosi sitten aamu-tv:stä.
 
– Olimme parini kanssa lähdössä toisiksi viimeisimpiin tanssikisoihimme ja Maki oli haastateltavana samassa lähetyksessä.
 
– Lämpiössä hän alkoi kysellä, osaanko laulaa ja heitti sitten lopulta, että tule käymään studiolla? Linda muistelee.
 
Hän ei osannut ottaa ehdotusta ihan todesta, mutta viikon päästä Maki soitteli uudestaan.
 
– Studiolla nykyinen laulunopettajani, amerikkalainen Tracy Lipp oli paikalla ja kuunteli, kun lauloin Paula Koivuniemen Kun Kuuntelen Tomppaa.
 
Lipp testasi Lindan laulajankykyjä tunnin ajan.
 
– En oikeasti edes muista siitä paljon mitään, mutta ihan hyvin se ilmeisesti meni, Linda toteaa.
Linda Vink -hahmoa ei lopulta tarvinnut pakottaa.
 
– Se vain syntyi… Hahmo on pirteä tapaus, ei mitenkään negatiivinen. Olen itsekin tosi värikäs, avara ja avoin kaikelle.
 
”Sani on upea nainen”
Tämä kesä vierähtää Lindalta vielä normaaleissa kesätöissä Vanajanlinnalla, jossa neito palvelee asiakkaita muun muassa caddiemasterina. Mutta jos albumi saa saman valtavan huomion kuin ensimmäinen sinkku, asiat saattavat muuttua radikaalisti.
 
– Totta kai toivoisin, että olisi mahdollista saavuttaa samanlaista menestystä kuin Robin, tai edes osa siitä, Linda vertaa Kolehmaisen tallin toiseen teinitähteen.
 
Mallia laulajanuralle Lindan ei tarvitse hakea kaukaa. Aikakoneen hämeenlinnalainen Sani Aartela on tullut jo tutuksi.
 
– Tapasin hänet, kun olin Makin mukana Aikakoneen keikalla tsekkailemassa niiden meininkiä.
 
– Sani on upea ja kaunis nainen. Olen ihan pikkutytöstä asti tykännyt hänestä ja paljon lauleskellut Tuhannen yötä -kappaletta, Linda kertoo.
 
– Toivon, että saisin vielä samassa iässä tehdä sitä, mitä itse tykkää. Ja olla yhtä hyvässä kunnossa kuin Sani!
 
Kahden viikon kuuluisuus ei ole kuitenkaan saanut unohtamaan opintoja.
 
– Yliopistossa on tähtäin kirjoitusten jälkeen. Opettajan opinnot kiinnostavat tällä hetkellä eniten, Linda päättää. (HäSa)
 
 
 

”Olisikin laskelmoitua”

Linda Vinkin tuottajan Jimi Constantinen mukaan artistin hahmo on rakennettu aidon Lindan päälle.
 
– Kaikki lähtee aina tyypistä itsestään. On turha lähteä luomaan mitään päälle liimattua. Töitä on tehty paljon vuoden aikana.
 
– Linda on tosi lahjakas, mutta nuori laulaja. Käytimme paljon aikaa, että se oikea juttu löytyy.
 
Tuottaja on todella tyytyväinen ensi sinkun saamaan huomioon.
 
– Ihan hirveä määrä klikkauksia pienessä ajassa. Kunpa voisinkin sanoa, että se olisi laskelmoitua, mutta me ei olla tehty muuta kuin julkaistu biisi ja laitettu se nettiin. Arpapeliä se aina on, mikä toimii ja mikä ei, Constantine väittää.
 
Hän uskoo, että Lindan pää kestää, jos suosio jatkuu vastaavanlaisena.
 
– Yksi periaatteistamme on, ettemme tee proggiksia ihmisten kanssa, joilla on riski muuhun.
 
Nuoren tytön leimautumisesta tikkaria imeskeleväksi bimboksi loppuiäksi tuottajakaan ei ole kovin huolissaan.
 
– 10 vuotta sitten peloteltiin, ettei tatuoitu ihminen pääse isona duuniin mihinkään. Maailma muuttuu.

 

 

Linda Lastunen a.k.a. Linda Vink

17-vuotias hämeenlinnalainen.
Opiskelee Lyseon lukion urheilulinjalla.
Kilpaillut rock´n swing -paritanssissa MM-tasolla asti.
Lopetti aktiivikilpailun vuosi sitten.
Artistin Vink, Vink -kappaleesta tehtyä videota on katsottu Youtube -palvelussa yli 460 000 kertaa reilun parin viikon aikana.
Debyytti-albumi ilmestyy syksyllä ja tulevia keikkoja suunnitellaan parasta aikaa.

Päivän lehti

24.1.2020