Kanta-Häme

Linja-autoaseman tulevaisuus vielä hämärän peitossa – liikennöitsijät haluaisivat jatkaa nykyisessä paikassa

Suunnitelmat Hämeenlinnan linja-autoaseman tulevaisuudesta ovat levällään.

Lehto Group voitti huhtikuussa 2017 linja-autoaseman korttelialueen arkkitehtikilpailun, ja täten suunnittelee ja rakennuttaa sen. Yritys saa lopulta päättää, voiko asema toimia myös rakennustöiden aikana nykyisessä sijainnissaan, vai pitääkö sen siirtyä muualle.

Kaupunki on esittänyt väistötilaksi pois puretun Hämeenkaaren sisäurheiluhallin tonttia Hämeensaaressa.

– Emme vielä tiedä, kuinka linja-autoaseman kanssa toimitaan. Alueen Lohkot-rakennushanke on vielä muutenkin vaiheessa, Joona Paloranta Lehto Groupista sanoo.

Linja-autoaseman korttelin vireillä oleva asemakaavamuutos etenee päätöksentekoon elokuussa, ja alueen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuoden 2019 lopussa.

Linja-autoaseman ja Matkahuollon irtisanomisaika on kuusi kuukautta, joten niillä olisi sen verran aikaa siirtää toimintansa toisaalle.

Liikennöitsijät haluavat toiminnan jatkuvan Eteläkadulla Hämeenkaaren tontin väistötilan sijaan.

– Se on matkustajien tahto. Siitä kulkee paikallisliikenne kahteen suuntaan, ja sieltä löytyy taksit, turistibussit ja monet muutkin palvelut, Pekolan Liikenteen toimitusjohtaja Risto Pekola sanoo.

Tällä hetkellä kaupunki puhdistaa aseman pilaantunutta maa-ainesta, mutta sen kanssa linja-autoasema pystyy elämään, sillä kesän aikana ei ole koululiikennettä ja bussivuoroja on puolet vähemmän.

Pekolan mukaan asema on henkisesti valmistautunut lähtemään evakkoon silloin, kun Lehto Group aloittaa korttelin rakennustyöt.

Asema-aukiolle on suunnitteilla myös täysin uusi, nykyistä pienempi asemarakennus. Rakennustöiden aikataulua ei ole kuitenkaan tehty.

Risto Pekola toivoo uuden terminaalin nousevan Palokunnankadun varteen siten, että siirtyminen sen käyttöön tapahtuisi aikanaan nopeasti. Silloin ei välttämättä evakossakaan tarvitsisi olla kauan.

Jos evakko aikanaan tapahtuu, liikennöitsijät ja Matkahuolto selviävät, kunhan Hämeenlinnan kaupunki ymmärtää heidän tarpeensa.

– Toiminta ei saa katketa missään vaiheessa. Nouto- ja jakeluautot, kiinteistön henkilöautot ja polkupyörät tarvitsevat paikkoja. Lisäksi 5–7 linja-autolle tarvitaan pysäköintitilaa. Jos nämä neljä asiaa onnistuvat, niin meillä ei ole mitään hätää, Pekola sanoo. HäSa