Kanta-Häme

Linja-autoasemista tulee terminaaleja

Kun Matkahuolto perustettiin Suomeen 1930-luvulla, oli yksi sen tärkeimmistä tehtävistä luoda maahan mahdollisimman kattava linja-autoasemaverkosto.

Linja-autoasemat olivat vuosikymmeniä tärkeitä liikenteen solmupisteitä, mutta nyt asemien merkitys on vähentynyt ennen kaikkea harvaan liikennöidyllä maaseudulla.

Jo parikymmentä vuotta Matkahuolto on korvannut asemia rautatieaseman yhteyteen rakennetuilla matkakeskuksilla. Näin on tapahtunut esimerkiksi Riihimäellä ja viimeksi Lahdessa, jonka vanhalla linja-autoasemalla Matkahuolto oli vuokralla yli 70 vuotta.

Hämeenlinnassa matkakeskusta suunnitellaan rakennettavaksi Palokunnankadun varrelle.

– Linja-autoasemista on tulossa läpikulkuterminaaleja, joita tarvitaan matkustajien piipahduksiin ja pakettien säilyttämiseen, Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju sanoo.

Kehitys on nopeutunut sen jälkeen, kun netistä ostettava Waltti-matkakortti otettiin käyttöön kaupunkiliikenteessä myös Hämeenlinnassa.

Käytännössä Waltti on lopettanut monilla paikkakunnilla paikallisliikenteen lippujen hankkimisen Matkahuollosta. Asemalta ostetaan enää kaukoliikenteen lippuja ja niitäkin koko ajan vähemmän.

– Suurin osa matkalipuista ostetaan verkosta. Viime vuonna lippujen verkkokauppa kasvoi 80 prosenttia. Asemalla tarvitaan nykyisin yhä vähemmän henkilökohtaista palvelua, Oksaharju miettii.

Jarmo Oksaharju sanoo viime vuosien olleen murroksen aikaa. Aiemmin vain ihmisten kuljettamiseen keskittyneestä yhtiöstä on tullut yhä enemmän pakettien kuljettaja. Kehitystä on helpottanut toimiva reitti- ja palvelupisteverkosto.

– Meillä on nahanluontivaihe päällä. Olemme jo vuosia valmistelleet esimerkiksi toimivaa pakettipisteverkostoa. Ilman suurta muutosta emme menestyisi, Oksaharju sanoo.

Kokonaan ei Matkahuolto halua linja-autoasemista luopua. Ihmiset tarvitsevat yhä kohtaamispaikkoja etenkin suuremmissa kaupungeissa. Matkahuolto ylläpitää 30 asemaa, joista muutaman se myös osittain omistaa. Näistä yksi on juuri Hämeenlinna.

Matkahuolto lisäsi pakettipisteiden määrää tänä vuonna 200:lla. Vuoden loppuun mennessä pisteitä on jo 1300, mutta verkko kasvaa koko ajan. Pisteitä on Siwojen ja K-Marketien lisäksi esimerkiksi R-kioskeilla.

Etenkin marras-joulukuussa Matkahuollon pakettiliikenne kasvaa paljon. Viime vuonna yritys otti käyttöönsä verkkopalvelun, jonka kautta asiakas voi ostaa paketin kuljetuksen jo etukäteen.

Matkahuolto kuljetti viime vuoden loka-joulukuussa yli 30 prosenttia enemmän paketteja kuin edellisenä vuonna. Tänä vuonna määrän on arvioitu kasvavan vielä ainakin toistakymmentä prosenttia.

– Uskon, että verkkokauppa vain jatkaa kasvuaan. Verkkokauppaa enemmän kasvaa kuitenkin kuluttajien toisilleen lähettämien pakettien määrä etenkin jouluna.