Kanta-Häme

Linnan Kehityksen toimitusjohtajaksi 17 hakijaa – tehtävän luonne vasta muotoutuu

Hämeenlinna valitsee Linnan Kehitykselle uutta toimitusjohtajaa, jonka tehtävä on vasta muotoutumassa.
Linnan Kehitys pyörittää mm. Hämeenlinnan tapahtumapuistoa. Guns N' Roses -yhtye kokosi tapahtumapuistoon kymmeniä tuhansia katsojia.

Linnan Kehitykselle valitaan uutta johtajaa, mutta hänen toimenkuvansa on vielä osin avoin. Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön organisointi ja tehtävien määrittäminen on kesken.

– Uusi toimitusjohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja lähempänä kaupunginjohtoa kuin nyt. Korostuu, että hän on elinkeinotoiminnan organisaattori.

 

– Emme vielä tiedä, mitä ”elinvoimajohtaja” tarkoittaa. Tehtävä muotoutuu, Linnan Kehityksen hallituksen puheenjohtaja Juha Kallioinen (kok.) sanoo.

Haetaanko tehtävään erilaista elinkeinoyhtiön toimitusjohtajaa kuin aikaisemmin?

– Jos minun mielipidettäni kysytään, toivoisin samanlaista kuin Mervi Käki.

Kallioinen ilmoittaa olevansa erittäin tyytyväinen Mervi Käen toimintaan Linnan Kehityksen toimitusjohtajana.

– Tässä tehtävässä on kestettävä merivettä. Henkilön on myös tultava toimeen kaupungin johdon kanssa.

 

Hämeenlinna on järjestämässä elinkeinotoimintaansa ja sen tavoitteita uudelleen. Valmistelun mukaan elinkeinotoimintaa käsitellään elinvoimatoimintana. Päätöksiä ei ole kuitenkaan tehty.

Mervi Käki, 61, joka on hoitanut Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön toimitusjohtajan tehtäviä vuodesta 2012, jää vuoden vaihteessa eläkkeelle.

Uuden toimitusjohtaja hakuaika päättyi sunnuntaina. Määräaikaan mennessä 17 henkilöä haki tehtävään. Osakeyhtiönä toimiva Linnan Kehitys ei julkista hakijoiden nimiä.

– Suurin osa hakijoista on pyytänyt, että heidän nimeään ei julkaistaisi, Käki kertoo. HÄSA