Kanta-Häme

Linnan Kehitys vie kaupungin ja yrittäjät klinikalle

Kaupungin Kehitysyhtiö Linnan Kehitys on päättänyt aloittaa yrittäjien pitkään toivomansa hankintaklinikan.

Käytännössä klinikan tarkoituksena on saattaa yrittäjät ja kaupunki tulevaisuudessa saman pöydän äärelle suunnittelemaan kilpailutuksia jo ennen kuin ne julkistetaan.

– Ajatuksena on järjestää sellaisia kilpailutuksia, joita sekä kaupunki että yritykset tarvitsevat, Linnan Kehityksen yrityskehittäjä Virpi Messman sanoo.

Hämeenlinnalaiset yrittäjäjärjestöt ovat peräänkuuluttaneet hankintaklinikkaa jo muutaman vuoden ajan. Varsinaisen potkun idea sai helmikuussa, kun se kirjattiin kaupungin palvelu- ja hankintaohjelmaan.

Vastuukapula oli luonteva ojentaa Linnan Kehitykselle, jonka tehtävä on muutenkin yhteydenpito alueen elinkeinoelämään.

Hankintalaki mahdollistaa

Klinikka herätti Linnan Kehityksen järjestämässä tilaisuudessa myönteistä vastakaikua yrittäjissä. Etelä-Suomen Sijoitus oy:n yrittäjä Teppo Hänninen saapui paikalle puhtaasta mielenkiinnosta.

Hänen tili- ja tuontihuolintayrityksensä ei ole koskaan aiemmin tehnyt julkisia kilpailutuksia, mutta nyt aihe alkoi kiinnostaa.

– Hankintaklinikka on erittäin varteenotettava ja kehittämiskelpoinen ajatus. Minun käsitykseni mukaan hankinnat ovat hirveän byrokraattisia, koska muotoseikat ovat vastauksissa tarkat. Hankintaklinikka voisi auttaa näissä, Hänninen sanoo.

Hankintalaki mahdollistaa yritysten kanssa keskustelun ennen, kuin tarjouskilpailu järjestetään. Laissa sitä kutsutaan kilpailulliseksi neuvottelumenettelyksi, ja laki edellyttää, että kilpailutus on tehtävä reilusti kaikkia osallistujia kohtaan.

– Kaupunkihan ei voi suoraan myöntää urakkaa paikalliselle yrittäjälle, vaan kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti, Messman toteaa.

Hämeen yrittäjien toiminnanjohtajan Kalevi Laurosen mukaan kaupunki hyötyy myös yrittäjien ammattitaidosta. Yrittäjät voivat hänen mukaansa tarjota vaihtoehtoja, joista tilaaja ei ole vielä aikaisemmin tiennyt.

– Yrittäjät tuntevat omat markkinansa paremmin kuin ketkään muut. Kaupunki saattaa vaikka haluta tilata lamppuja, mutta päätyykin uusimaan valaistuksensa kokonaan, Lauronen sanoo.

Paljon pieniä toimituksia

Hämeenlinnan kaupunki osti ulkopuolisilta toimijoilta viime vuonna yli 228 miljoonalla eurolla. Liki 80 miljoonaa euroa meni Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, mutta potti koostuu myös monista pienistä puroista.

– Hankinnat voivat olla myös pieniä. Kaupungille oli viime vuonna tullut yli tuhat alle sadan euron laskua, kehitysjohtaja Tarja Majuri kertoo.

Hankinnoista tullaan kuitenkin kilpailemaan jatkossa entistä tarkemmin. Aikaisemmin yritysten hankintatietous on ollut joillekin yrityksille kilpailuetu, mutta hankintaklinikan avulla tietoutta halutaan laajentaa myös uusille yrittäjille.

Kilpailua tulee lisäämään myös se, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa kaupunki yrittää supistaa ylimääräisiä kustannuksia. Vuoteen 2016 mennessä hankintojen määrää yritetään myös vähentää 1,5 miljoonalla eurolla.

Lisäksi tilaisuudessa ilmaistiin huoli siitä, että kaupunki saattaa työn säästämiseksi jatkossa tehdä entistä suurempia kertahankintoja.

Tilanne ei silti masenna yrittäjä Teppo Hännistä.

– Yllätyin siitä, että suuri osa hankinnoista on hyvin pieniä. Kyllä potista riittää kauraa jaettavaksi, kunhan näistä saisi jostain tietoa, Hänninen toteaa. (HäSa)