Kanta-Häme

Linnan kioski on jälleen kaupan

Omistajaa muutaman vuoden välein vaihtanut kioski Hämeen linnan kupeessa on jälleen myytävänä.

Kolmen kesän ajan Cafe Castellon nimellä kioskia pitänyt ystäväporukka pani rakennuksen myyntiin pari viikkoa sitten.

– Kellään meistä ei enää ole aikaa panostaa kioskiin omien päivätöiden ja muiden sitoumusten vuoksi, eikä sitä kannata pyörittää pelkästään palkatulla työvoimalla, omistajiin lukeutuva Kaj Palmroth kertoo.

Palmrothin mukaan kioskin toiminta olisi kannattavaa, mikäli omistaja työskentelisi kioskissa itse.

– Meillä kyse oli enemmän harrastustoiminnasta. Kioskissa kävi kyllä hyvin asiakkaita, paljon turisteja minkä lisäksi Palkeilta linnan kasarmilta kävi paljon väkeä lounassalaatilla.

Tontin vuokrasopimus päättyy tänä vuonna, mutta nykyiset omistajat tekevät uuden vielä tänä syksynä. Aiemmissa linnan alueen kehittämissuunnitelmissa on väläytelty myös kioskin siirtoa lähemmäs Vanajavettä. Palmrothin mukaan asia ei ole viime aikoina ollut esillä.

– On ollut puhe 3-5 vuoden vuokrasopimuksesta nykyisellä paikalla.