Kanta-Häme

Linnut – ja miten ne veivät naisen

Riihimäen Sammalistonsuolla tuulee niin, että tukka nousee pystyyn.

Liikenne kohisee selän takana suoalueen halkaisevalla kantatie 54:llä.

Mervi Vainio on kuitenkin elementissään. Vainio on nimittäin lintuharrastaja, ja suoalue on yksi Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen tärkeimmistä havainnointipaikoista.

Siellä Vainio on kaukoputkellaan tavoittanut telkkiä, lapasorsan, mustakurkku-uikun, liejukanoja, nokikanoja, pikkutyllin, suokukkoja sekä monia muita.

Kevään tultua Vainio poikkeaa suolla lähes päivittäin. Neljä pikkuista lampea käsittävä tarkkailualue sijaitsee aivan työmatkan varrella. Tänä vuonna havaintovihkoon on kertynyt merkintöjä 72 lajista.

– Olen ollut nyt vähän laiskempi kuin yleensä. Talvipyöräily nimittäin jäi väliin.

Polkupyörä on olennainen osa Vainion lintuharrastusta, sillä hän tekee kaikki havaintomatkansa nykyään pyöräillen. Pyörän kyydissä kulkevat sekä kaukoputki että jalusta.

Vainio kerää ekopinnoja. Kyse on lintuharrastajien leikkimielisestä kilpailusta, jossa selvitetään, kuka harrastajista kerää eniten pisteitä ekologisesti liikkuen.

– Se on kivaa. Lisäksi se on saanut minutkin liikkeelle enemmän.

Luonto on vetänyt Vainiota puoleensa aina.

– Olen kasvanut maalla, ja opettajaisän kanssa kierreltiin aina pitkin metsiä.

Lintuharrastukseksi luonnossa kulkeminen muuttui, kun Vainio alkoi merkkaamaan havaitsemiaan lintuja ylös.

Varsinainen nitkahdus sijoittuu kuitenkin vuoteen 2001, jolloin Vainio osallistui mielenkiinnosta mukaan Tervakoskella sijaitsevalla Toivanjoen lintutornilla järjestettyyn Tornien taistoon. Tapahtumassa mukana olleet Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenet saivat sytytettyä keltanokkaan kipinän.

Kun Vainio tämän jälkeen osallistui Porkkalan edustalla, Rönnskärin majakalla järjestetylle linturetkelle, tiesi se menoa.

Lintutietouttaan Vainio on kerryttänyt kurssittamalla itseään sekä pitkillä ajomatkoilla lintu-cd:tä kuunnellen. Silti yksi konsti oppia on yli muiden.

– Olen huomannut, että parhaan opin saa, kun kulkee muiden, kokeneempien harrastajien matkassa.

Mikä lintuharrastuksesta tekee niin koukuttavan, että suoalueelle on palattava päivä toisensa jälkeen ja säästä riippumatta?

– Lintuja on vain aivan ihana seurata, eikä yhtään samanlaista päivää ole.

Parhaiten Vainio tunnistaa lajit, joita näkee eniten. Harjaantunut silmä oppii suhteellisen pian erottamaan, mikä laji on kyseessä. Vaikeinta sen sijaan on lintujen tunnistaminen lennosta tai kahlaajien erottaminen äänen perusteella.

Lintujen rytmi määrittelee lintuharrastajan vuodenkiertoa.

Kevät on tarkkailutouhuille parasta aikaa, sillä muuttajat ovat liikkeellä eikä talven jäljiltä ruskeana nuokkuva luontokaan vielä pääse piilottamaan siivekkäitä. Myös soidinmenojen seuraamisessa on oma viehätyksensä.

Kesäisin Vainio viettää paljon aikaansa mökkisaaressaan. Sinne lähtevät mukaan aina myös havaintovihko ja kaukoputki. Syksyllä on taas aika seurata muuttajia. Hiljaisinta aikaa on talvi, etenkin nyt, kun Vainio asuu kerrostalossa, eikä voi seurata enää omalla pihalla vierailevia ruokailijoita.

Linturetkillään Vainio käy viikoittain, ja pidemmille vapaille on monesti jokin havaintoreissu suunniteltuna. Vapun jälkeen on vuorossa tarkkailuretki Utön saarelle, minkä jälkeen onkin vuorossa talvilomaviikko Virolahdella hanhien talvimuuttoa katselemassa.

– Hanhimuutto on hieno kokemus. Massat ovat niin valtavia, ja ainahan se olisi hienoa, jos sieltä jonkin harvinaisuuden onnistuisi näkemään joukosta.

Takavuosien Virolahden reissuilla Vainiota on muutaman kerran onnistanut. Havaintovihkoon on lisätty sellaisetkin lajit kuin munkkikorppikotka, arokotka sekä käärmekotka.

Toisaalta samaisessa paikassa Vainio on onnistunut myös kerran nukkumaan onnensa ohi. Havaintovihosta nimittäin puuttuu Pohjois-Norjassa pesivä lokkilintu, pikkukajava.

– Pojat näkivät sen kerran Virolahdella. Itseltäni se meni ohi, koska jäin nukkumaan.

Lintuharrastus tarkoittaa Vainiolle käytännössä oman aikataulun mukaan tehtyjä retkiä, bongauksesta hän ei ole innostunut – lähinnä, koska kesken työpäivän matkojen päähän lähteminen on mahdotonta.

– Kerran olen poikennut työpäivän aikana suolla. Silloin pojat soittivat, että täällä on tunturikiuru, tule katsomaan, Vainio nauraa.

Vainiolle riittävät siis lintuhavainnot sekä ekopinnat. Pinnoja tai pisteitä voi toki kerätä muillakin tavoin – oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

– Olen minäkin joskus kerännyt unipinnoja. Kyse on siitä, että yöllä näkee unta linnuista, ja aamulla muistaa unessa nähneensä lajit, Vainio nauraa. HÄSA

Päivän lehti

21.1.2020