Kanta-Häme

Lisää lastenvaatetarjontaa kaupunkiin

 

Keskustaloon on saatu yksi liike lisää. Sisarukset Mari Kaaranen ja Menna Mäkelä avasivat lastenvaatekauppa Vida Stylen Palokunnankadun puolelle syyskuun lopussa. Ajatus liikkeestä oli elänyt jo kauan.
 
– Minulla on ollut unelma omasta lastenvaatekaupasta jo yläasteikäisestä saakka. Olin työharjoittelussa Sokoksen tavaratalossa, Mari Kaaranen kertoo.
 
Silloin Sokoksessa oli vielä lastenvaateosasto, jonka ihanuuksia Mari kävi hypistelemässä. Tähän asti hän on myynyt lastenvaatteita kotimyyntinä, mutta oma liike on ollut tähtäimessä koko ajan.
 
Juuri nyt aika tuntui sopivalta oman liikkeen perustamiselle ja Mari Kaaranen sai houkuteltua sisarensa Menna Mäkelän mukaan. Käyttäjäkuntaa vaatteille löytyy molemmilta myös kotoa. Myös yrittäjyys on sisaruksilla geeneissä ja yrittäjinä he ovat toimineet tähänkin saakka.
Vaatteita kaiken kokoisille
 
Vida Style myy vaatteita mahdollisimman erikokoisille junioreille.
 
– On olemassa isokokoisia pikkulapsia sekä hyvin pienikokoisia vähän vanhempia lapsia. Pyrimme, että meiltä löytyisi sopivia vaatteita mahdollisimman monen kokoisille ja moneen makuun, Menna Mäkelä sanoo.
 
Vida Stylessa on myynnissä niin arkisia perusvaatteita kuin vähän erikoisempiakin asuja. Myös juhla-asuja löytyy sekä päivän hitiksi muodostuneita jumpsuiteja sekä sympaattisia pöllöpipoja.
 
Hämeenlinnassa ei kovin montaa lastenvaatteiden erikoisliikettä ole, joten sisarukset uskovat käyttäjä- sekä ostajakuntaa löytyvän. Liikeen sijaintiin vilkkaalla Palokunnankadulla linja-autoasemaa he ovat myös tyytväisiä.
 
– Tarjontaa pitää olla ja toivomme, että ihmiset oppivat käyttämään meitä kaikkia. Enää ei tarvitse lähteä muihin kaupunkeihin ostoksille. Kun omassa kaupungissa on tarpeeksi monta alan liikettä, sopiva vaihtoehto varmasti jostakin löytyy.
 
Pienimmät 40 cm:n kokoiset nutut sopivat keskosille ja valikoimaa löytyy varhaisteini-ikäisten vaatetukseen, 170 cm:n kokoon asti.
 
Myös aikuisille löytyy jotakin. Vida Stylesta löytyy kattava valikoima Katriinakorut-mallistoa, josta löytyy koruja sekä aikuisille että lapsille. Korut on valmistettu käsityönä ja niissä on käytetty makeanveden helmiä sekä erilaisia korukiviä. 
 
Liikkeellä on omat facebook-sivut ja kotisivutkin ovat tulossa.
 
Maria Ilonen

Päivän lehti

5.4.2020