Kanta-Häme

LKV-pätevyyksien kartoitus jatkuu yhä

Asuntokaupan odotetaan käyvän koko maassa viime vuotta vilkkaammin, mutta Hämeenlinnan seudulla odotukset ovat maltillisia.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avin) valvontakampanja on poikinut joitain kymmeniä ilmiantoja liikkeistä, joissa epäillään olevan liian vähän pätevää henkilökuntaa.

Välitysliikelaki muuttui tämän vuoden alussa. Nykyisen lain mukaan puolelta välitysliikkeiden välittäjistä pitää olla LKV tai LVV-pätevyys.

LKV:llä tarkoitetaan laillistetun kiinteistönvälittäjän pätevyyttä ja LVV:llä laillistetun vuokravälittäjän pätevyyttä. LKV on yleisempi ja LVV:tä laajempi pätevyys.

Aiemmin riitti, jos liikkeessä yhdellä välittäjällä oli LKV- tai LVV-pätevyys liikkeen toiminnan laadusta riippuen.

Etelä-Suomen avi aloitti alkuvuonna valvonnan pätevyyksien täyttymisestä. Jos välitysliikkeellä oli tammikuun alussa puutteita pätevien määrässä, pätevyydet piti saada kuntoon kolmessa kuukaudessa.

Huhtikuun alussa avi aloitti valvontakampanjan selvittääkseen välitysliikkeet, joissa ei ollut riittävästi LKV- tai LVV-päteviä henkilöitä.

Virasto on kartoittanut liikkeitä kahdella tapaa. Ensinnäkin kiinteistönvälitysliikkeiden verkkosivuja käydään läpi. Lisäksi muut kiinteistönvälitysliikkeet voivat ilmiantaa liikkeitä, joissa he epäilevät olevan liian vähän henkilökuntaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Ilkka Heikkilä kertoo, että liikkeiden kartoittaminen jatkuu edelleen.

Heikkilän mukaan joistain liikkeistä on kyselty, voisiko liikkeeseen ottaa oppisopimustyylisiä koulutettavia.

– Lainsäädäntöä ei tietenkään saa kiertää sillä, että vaihtaa työntekijän tittelin harjoittelijaksi.

Ensin Etelä-Suomen avi lähettää liikkeelle selvityspyynnön. Jos selvityspyynnön jälkeen ilmenee, että pätevyysvaatimukset eivät täyty, liikkeelle annetaan varoitus ja muutama viikko aikaa korjata tilanne.

Jos tilannetta ei korjata, avi voi kieltää liikkeen toiminnan määräajaksi. Jos pätevyysvajetta ei ole määräaikanakaan korjattu, liike voidaan poistaa välitysrekisteristä.

Tähän mennessä Etelä-Suomen avi on antanut yhden varoituksen. Lisäksi vireillä on yksi toimintakieltopäätös, mutta se on vielä vailla lainvoimaa.

LKV-tutkintokokeet järjestää Keskuskauppakamari. Edellisen kerran koe järjestettiin huhtikuussa, ja seuraava järjestetään marraskuussa.

Yleensä vain noin 35 prosenttia kokelaista pääsee kokeesta läpi.