Kanta-Häme

Loanheitosta kiistaa ehdokkaiden kesken

Hämeenlinnalaiset eduskuntavaaliehdokkaat ovat eri mieltä siitä, vaikuttiko paikallispoliittinen riitely vaalien tulokseen.

Kokoomuksen Sari Rautio ja SDP:n Iisakki Kiemunki arvioivat, että jatkuva kiistely on vienyt paikallisilta ehdokkailta ääniä. Perussuomalaisten Kari Ilkkala taas pohtii, että syy on enemmänkin tulessa kuin savussa.

– Kun tehdään typeriä päätöksiä, se vaikuttaa. Tuskin se, että niitä kyseenalaistetaan. Kyllä tässä on syytä katsoa peiliin yhdellä jos toisella.

Rautio pohtii, ettei riitely voi olla vaikuttamatta äänestäjiin.

– Loanheitto nousi jatkuvasti esille. Ei sellainen herätä luottamusta, kun ihmiset eivät tarkalleen tiedä, mistä on kysymys.

Hän harmittelee, että Hämeenlinnasta tai koko seudulta tulee vain yksi kansanedustaja uuteen eduskuntaan.

– Ehkä näkyy myös se, ettei seudulla ole osattu puhaltaa yhteen hiileen. Vaikka kokomaan asioita hoidetaan, onhan sillä merkitystä, mistä tulee.

Hämeenlinnan seudun kannalta näin huonoa tulosta Rautio ei muista.

– Joskus on näiltä kulmin ollut viisikin kansanedustajaa.

Myös Iisakki Kiemunki sanoo riitelyn vaikuttaneen.

– Kyllä vaikutti. Kaikki, jotka ovat olleet sen keskiössä, keräsivät ääniä vähemmän kuin ehkä ennakkoon oletettiin.

Tarja Filatov (sd.) sen sijaan keräsi reilusti ääniä.

– Hän on ollut viisaasti sivussa ja maltilliset demariäänestäjät ovat tukeneet häntä, Kiemunki pohtii.

Kari Ilkkala arvioi, että yhteiskunnan kahtiajakautuminen vaikuttaa.

– Kompromissien teko on tässä tilanteessa yhä vaikeampaa.

Sen sijaan esimerkiksi Sunny Car Center tuli Ilkkalan mukaan vaalikentillä vastaan vain humoristisina heittoina. HäSa

Päivän lehti

9.4.2020