Kanta-Häme Janakkala

Loimukoivut veivät Juha Ruokankaan kitarat maailmalle – Soitinverstaan omalla maaperällä taimet eivät vielä kukoista

Juha Ruokangas sai sattumalta käsiinsä loimukoivun palan, mikä muutti hänen ajattelunsa soitinten valmistamisesta.
Juha Ruokangas esittelee puukirjastonsa helmen. Jääkoivun kuvio on uniikki, ainutlaatuinen ja haluttua tavaraa soittajien keskuudessa. Kuva: Pekka Rautiainen
Juha Ruokangas esittelee puukirjastonsa helmen. Jääkoivun kuvio on uniikki, ainutlaatuinen ja haluttua tavaraa soittajien keskuudessa. Kuva: Pekka Rautiainen

Nimi ei ollut enne. Harvialan kartanon multiin syksyllä 2016 istutetut loimukoiven taimet ristittiin Onniksi, mutta taimet eivät selvinneet ensimmäisestä talvestaan. Seuraava vuosi oli yhtä epäonninen.

– Periksi ei anneta, kolmas kerta toden sanoo, Juha Ruokangas toteaa hankkeesta luottavaisesti.

Soitinverstaan pihamaalle istutettavissa koivuissa on kyse ennen kaikkea symbolisesta eleestä. Koivun kasvaminen niihin mittoihin että siitä olisi kitaran raaka-aineeksi, vie vähintään 60 vuotta.

– Olemme käyttäneet kyseistä koivulajiketta kitaroissamme ja osittain vaikuttaneet siihen, että laji on kloonattu. Hauska ajatus ja tavallaan ympyrä sulkeutuu, kun ensimmäiset kloonatut taimet saadaan verstaan pihalle.

Epäonnisista loimukoivun taimista yksi on hengissä.
Epäonnisista loimukoivun taimista yksi on hengissä.

Kitaroita Juha Ruokangas on valmistanut 25 vuoden ajan. Kotimaisen loimukoivun muunnos, joka jääkoivuna tunnetaan, päätyi Ruokankaan kitaroihin raaka-aineeksi, ja sittemmin yrityksensä menestystekijäksi, onnekkaan sattuman kautta.

– Ystäväni Jorma Kirsikka-aho, joka rakensi bassokitaroita muun muassa edesmenneelle Pekka Pohjolalle, tuli käymään verstaalla kahvilla ja toi lahjaksi koivukalikan. Tein siitä kitarakannen, joka näytti ja kuulosti tosi hienolta. Alussa koivu oli pienessä roolissa, käytettiin samoja puita, eli erilaisia vaahteralajeja, mitä muutkin maailmalla.

Käännekohta Ruokankaan kitaroissa tapahtui, kun hän osallistui vuonna 2000 ensimmäistä kertaa esittelijänä Frankfurtin musiikkimessuille. Mukana olleet koivukitarat keräsivät ehdottomasti eniten mielenkiintoa kansainvälisessä yleisössä.

– Siitä nousi ajatus, että tämä voisi olla se meidän juttu. Emme ole suinkaan ensimmäisiä, joka on loimukoivukansia kitaroihin käyttänyt. Juuret ulottuvat akustisissa kitaroissa 1940-luvulle, jolloin Jaakko Noso on sitä käyttänyt. Koivun maine on ollut vähän sellainen tee-se-itse-miehen halvempi vaihtoehto. Korvikemateriaali, kun ei ole rahaa amerikan puuhun, Ruokangas taustoittaa.

Juha Ruokangas joukkoineen taikoo koivusta kauniita kitaroita.

Nöyristeleminen ei kuulunut Ruokankaan suunnitelmiin, vaan hän lähti viemään rinta rottingilla koivua eteenpäin sekä kotimaassa että ulkomaille. Guitar World –lehden huippuarvio vuonna 2004 edisti asiaa ennestään ja Ruokankaan yritys rupesi käyttämään pelkästään kotimaista puuta soitinten kansimateriaalina.

Samalla lailla kuin Ruokangas elää puusta, kuulee usein mainittavan väitteen, että Suomi elää puusta. Väitteelle ei kitaran rakentajan silmissä ole juuri katetta ja hänellä riittää aiheesta runsaasti painavaa sanottavaa.

– Kauhuissani olen katsellut, millä tavalla Suomi elää puusta. Jalostusaste on ihan järkyttävän alhainen. Metsissä on erikoispuita, jotka Suomi myy pyöreänä puuna pois. Paperia osataan tehdä ja jotain rakennuspuuta. Kehitysmaatoimintaa, vaikka me olemme kehittynyt teollinen valtio.

Siinä missä Ruokankaan käsissä arvokkaimmille, ja valitettavan harvinaisille, koivuille saadaan lähes tähtitieteellinen kuutiohinta, tehdään toisaalla puusta palikoita, joita myydään esimerkiksi aterintehtaalle Espanjaan.

– Siellä niistä palikoista valmistetaan luksusaterimia ja kääritään rahat Espanjaan. Kun näin puhun, niin tästä seuraa yleensä väärinkäsitys. Joku soittaa minulle myydäkseen pihakoivunsa ja luulee saavansa siitä tuhansia euroja. Eihän se niin mene, vaikka toki visakon omistaja saa aivan toisenlaisen kilohinnan kuin mitä perustukista saa.

 

Kaunis on sana, mikä kuvaa Ruokankaan luomukoivukitaroita sekä soinniltaan että esteettisinä luomuksina. Kolmantena ulottuvuutena on soitinten eettinen puoli.

Vaikka soitinteollisuus ei ole maailman ensisijainen metsien tuhoaja, niin ulottuu ilmastonmuutoksen hidastaminen myös tähän teollisuuden muotoon.

– Tropiikissa kasvaa tiettyjä puulajeja, jotka soveltuvat äärimmäisen hyvin soitinten valmistamiseen, ja joiden tilalle on vaikea löytää korvaajia. Todellinen ongelma ei ole se mistä puut otetaan, vaan kuinka paljon niitä kaadetaan.

Sademetsien useat puulajit ovat muuttuneet luvanvaraisiksi tai niiden käyttö on kielletty kokonaan.

Juha Ruokangas pitää rajoituksia hyvänä asiana, vaikka se on hankaloittanut soitinten valmistajien eloa.

– Todellinen ratkaisu ympäristöasioihin on se, että kulutetaan vähemmän. Meidän intresseissä on käyttää koko ajan enemmän lähipuuta, jotta saadaan hiilijalanjälki mahdollisimman pieneksi.

Juha Ruokangas luottaa suunnitteluvaiheessa kynään ja paperiin.