Kanta-Häme

Lomakausi alkaa mansikkamaalta

Kankaisten marjatilalla vilisee, kun kymmenet ihmiset käyvät keräämässä mansikkasatoa pellolta talteen.

Tilan pihaa kaartaa myös kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) tyttärensä kanssa. Hän on edellisyönä saapunut Porista SuomiAreena-tapahtumasta puoli kolmen aikaan, mutta väsymys ei juuri näy.

Kädessä kulkee sininen muoviämpäri, joka pitäisi käydä täyttämässä.

– Tädilläni oli Lapinlahdella suuret mansikkatilukset, ja joskus nuorempana keräsimme usean päivän ajan mansikkaa myyntiin. Silloin oli tosin selkeä vähän vetreämmässä kunnossa, Koskinen sanoo ja nauraa.

Vilkas alkukesä

Johannes Koskisen kesäloma on vasta pääsemässä kunnolla alkuun, vaikka eduskunta aloitti kesätauon juhannuksen jälkeen. Ensin meni viikko Etyj-maiden kokouksessa Bakussa Azerbaidzhanissa, ja sitten oli vielä SuomiAreena.

Muutama vapaapäivä välissä kuitenkin oli, ja nyt Koskinen pääsee viettämään kesää. Koskinen viettää osan ajasta mökkeillen ja kotimaassa matkaillen. Ulkomaille olisi tavoitteena päästä jossain vaiheessa perheen kanssa, mutta suunnitelmat ovat vielä auki.

Kotimaan matkailusta iso osa on erilaisissa tapahtumissa vierailua.

– Kansanedustajana kesällä tulee käytyä neljässäkymmenessä tapahtumassa, mutta sitten on vielä niitä, joissa tulee itse käytyä. Tammelan Hakkapeliittatapahtuma on ainutlaatuinen, ja Elomessut ovat hienot, kun ihmisillä ei ole lähestymiskynnystä.

Koskinen pitää yleisötapahtumissa vierailua tärkeänä myös siksi, että pääsee ”luotaamaan yleistä mielialaa”.

– Esimerkiksi kevään isoista säästöpäätöksistä ei aluksi kohdannut kritiikkiä. Kun ajatus muhi, niin eläkkeensaajat ovat lähestyneet huolestuneina siitä, ettei indeksikorotusten leikkaamisesta tule tapa.

Kannattajat mukaan puoluepolitiikkaan

Pitkän uran politiikassa tehnyt Koskinen on nähnyt, kuinka ihmisten kiinnostus politiikkaan on laskenut. Järjestötoiminta kiinnostaa entistä harvempia, mikä näkyy myös sosialidemokraattien kannatuksessa.

Hän ehdottaakin, että puolueet voisivat antaa jäsenten lisäksi kannattajien päättää esimerkiksi puolueen johdosta. Hän ottaa esimerkiksi Italian, jossa maan demokraattinen puolue tekee niin

– Kannattajat pääsevät äänestämään parlamenttiehdokkaat tai puolueen puheenjohtaja. Näin saadaan isompi osaa politiikkaa seuraavasta joukosta vaikuttamaan. Demareilla olisi opittavaa. Pyrkisimme takaisin siksi kansanliikkeeksi, joka olimme, Koskinen toteaa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja pitää myös tärkeänä, että kansalaisaloitteet saavat oikeudenmukaisen kohtelun eduskunnassa.

– Jos jokin asia on saanut yli 50 000 ihmistä liikkeelle, eduskunnalla on velvollisuus taata aloitteille kunnon käsittely, vaikkeivät kaikki menisikään läpi.

Uudet vaalit häämöttävät

Viime kevään europarlamenttivaaleissa Koskinen sai sosialidemokraateista eniten ääniä, mutta meppipaikka jäi saamatta. Koskinen on harmissaan siitä, että puolueen kannattajat eivät lähteneet vaaliuurnille. Toisaalta, yli 16 000 saatua EU-vaaliääntä antaa omaa toivoa tuleviin eduskuntavaaleihin, ja hän aikookin lähteä vielä ehdokkaaksi.

– Ei tässä vielä eläkkeelle jouda, Koskinen toteaa.

Hän haluaa vaikuttaa tuloerojen kaventamiseen, entistä reilumpaan oikeusturvaan sekä Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Koskinen on tällä hetkellä puolustusvoimien tulevaa rahoitusta suunnittelevan työryhmän varapuheenjohtaja.

– Määrärahat tulevat ensi vaalikaudelle kasvamaan, mutta kysymys on siitä, kuinka paljon. Kaikki lähtee omasta uskottavasta puolustuksesta. Natoa en kannata, koska se voi kasvattaa puolustuskykyä mutta heikentää Suomen turvallisuutta.

Ensin on kuitenkin kesäloma matkoineen ja mansikanpoimintoineen.

– Lapsille on luvattu Särkänniemipäivä, joten siitä pidetään kiinni, Koskinen toteaa. (HäSa)

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic