Kanta-Häme Loppi

Lopella tasapainoinen budjetti – Investoinneissa pidetään välivuosi

Lopella on kahden miinusvuoden jälkeen odotettavissa positiivinen tulos ensi vuonna.

Haasteita riittää, mutta positiivisesti katsotaan eteenpäin.

Näin Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela kuvailee kunnan taloustilannetta ensi vuotta koskevassa budjettikirjassa. Valtuusto päättää budjetista seuraavassa kokouksessaan.

Budjettiesitys on plussalla, sillä vuosikate (2,7 miljoonaa) on 0,4 miljoonaa euroa  euroa suurempi kuin poistot.

Kuluvan vuoden tulos sen sijaan on talousarvion mukaan noin 0,4 miljoonaa euroa miinuksella. Vuoden 2018 tilinpäätöksessä miinusta oli 0,8 miljoonaa euroa.

 

Pääosin Lopen kunnalla menee ensi vuonna nykyiseen tapaan. Vaikka talouskurista on tarkoitus pitää kiinni, sen ei pitäisi suoraan näkyä kuntalaisille.

”Nykyinen palvelutaso säilyy, ja sitä kehitetään edelleen”, budjettikirjassa luvataan.

Verotus kunnassa pysyy tämänvuotisella tasolla. Verotuloprosentti on siis ensi vuonnakin 21,50, joka on Kanta-Hämeen toiseksi korkein yhdessä Hausjärven kanssa.

Ensi vuosi on Lopella investointien suhteen välivuosi. Nettoinvestointien määrä on 1,7 miljoonaa euroa. Budjettikirjassa kerrotaan, että investointitaso pidetään nyt kohtuullisena, jotta velkaantuminen saadaan hallintaan.

Lopen toimintakulut kasvavat kunnanjohtajan budjettiesityksen mukaan 2,4 prosenttia, ja toimintatuotoissa kasvu on 1,1 prosenttia. Kulut ovat kaiken kaikkiaan 52,4 miljoonaa euroa.

 

Työllisyystilanne Lopella on verrattain hyvä. Työttömyysaste on Hämeen ely-alueen matalin, ja se on selvästi matalampi kuin maassa keskimäärin.

Lopella oli syyskuussa 157 työtöntä, joista 15 henkeä oli alle 25-vuotiaita.

Kunnan asukasluku on tänä vuonna laskenut hieman, mutta lasku on ollut selvästi vähäisempää kuin vuonna 2018, jolloin vähennystä oli lähes 160 asukasta. Syyskuun väestötilaston mukaan kunnan väkiluku on 7 839 asukasta.

Uusia asukkaita kunta pyrkii houkuttelemaan Tontti tonnilla -kampanjalla, joka alkoi kesäkuussa. Se on tuottanut tonttivarauksia ja -kauppoja.

Valokuituverkkoa on alettu rakentaa kunnan tukemana. Ensimmäiseksi ehti Järventaustan kyläkuituosuuskunta. Valokuituverkko lisää etätyön mahdollisuuksia Lopella. HäSa

 

Juttua ja taulukkoa on muokattu 4.12. kello 16.30, nyt luvut vastaavat kunnanhallituksen lopullista budjettiesitystä.