fbpx
Kanta-Häme Loppi

Lopen riista-aitavarkaista yksi on saatu kiinni, kaupitteli aitaa Facebookissa – Aita kokonaan valmis puolentoista viikon päästä

Aita valmistuu Launosiin kokonaan puolentoista viikon päästä. Jo tämän viikon lopulla aita on siinä vaiheessa, että se pitää eläimet pois tieltä.
Lopen Launosiin piakkoin valmistuva riista-aita pitää metsän eläimet pois kantatie 54:ltä viiden kilometrin matkalta. Arkistokuva: Tapio Tuominen

Poliisi on saanut kiinni yhden henkilön epäiltynä Lopen riista-aitavarkauksista.

Hänen jäljilleen päästiin, kun hän oli kaupitellut sadan metrin riista-aitarullia Facebookissa. Hänen hallustaan rullia löytyi kolme.

Riista-aitaa tekevältä Junimeg oy:ltä varastettiin loppukesän aikana kahteen otteeseen kaikkiaan kymmenen sadan metrin riista-aitarullaa.

Yhden rullan hinta on noin 250 euroa.

Myös työkalut ja ateriat kelpasivat voroille

Varkaat veivät myös asennustöissä olleiden työntekijöiden tienposkessa seisoneesta autosta työkaluja ja muun muassa työntekijöiden päivän ateriat.

Työntekijät olivat olleet työn touhussa varkaushetkellä noin 70 metrin päässä autosta. Varkaat olivat menneet autoon sisään metsän puolelta.

“Fiksu” epäilty

Marita Enroth, joka on yksi Junimegin omistajista, kertoo, että he saivat ulkopuoliselta tiedon, että joku kaupittelee heiltä varastetun oloisia riista-aitarullia Facebookissa.

– Hän poisti myynti-ilmoituksensa tunnin sisällä siitä, kun saimme tiedon, Enroth kertoo.

Poliisi jatkoi tiedon saatuaan tutkimuksiaan ja pääsi henkilön jäljille.

Työt viivästyivät kahdella viikolla

Junimeg oy tekee riista-aitaa noin viiden kilometrin matkalle Lopen Launosissa kantatie 54:llä. Riista-aitaa asennetaan yhteensä 10,5 kilometriä.

– Maasto on ollut työmiesten mukaan haastavaa, Marita Enroth kertoo.

Varkauksien takia töiden valmistuminen venyi aikataulusta kahdella viikolla. Lisää riista-aitaa täytyi tilata Espanjasta.

Töiden viivästymisestä ei aiheutunut Junimeg oy:lle sakkoja.

Jo tulevaksi viikonlopuksi riista-aita portteineen on siinä vaiheessa, että eläimet, kuten hirvet ja peurat, eivät enää pääse siitä läpi tielle.

Ensi viikolla tehdään viimeistelytyönä pylväiden katkomista, ja täysin valmis riista-aita on Enrothin mukaan noin puolentoista viikon päästä. HÄSA

Menot