Kanta-Häme

Lopen surmien suunnittelija ehdonalaiseen

Vuonna 2001 Lopella tehdyistä kahdesta murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi kesänä.

Mies tuomittiin aikanaan vankeuteen oikeuden todettua hänen suunnitelleen paljon julkisuutta saaneen Heinon pariskunnan surmat. Surmien suunnittelija houkutteli pariskunnan väijytykseen mökille Lopelle, missä heidät ammuttiin. Ruumiit upotettiin jääkiekkokasseissa mereen Espoon Suvisaariston eteläpuolella.

Kolme muuta surmista tuomittua, tekoaikaan alaikäistä nuorukaista ovat päässeet ehdonalaiseen vapauteen jo aikaisemmin. Heidät tuomittiin 12–13 vuoden vankeusrangaistuksiin. Helsingin hovioikeuden päätöksen mukaan murhien suunnittelija vapautuu ehdonalaiseen elokuussa 2013.

Asiasta kertoi tiistaina Iltalehti ja Ilta-Sanomat. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020