Kanta-Häme

Loppi on kiinnostunut venäläismatkailijoista

Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja ja Räyskälän ilmailukeskus ovat vetonauloja, joilla Loppi aikoo houkutella pikapuoliin matkailijoita yhä enemmän Venäjältä.

– Potentiaalia on varmasti paljon, mutta venäläisten kiinnostuksen herättäminen vaatii myös paikallisilta yrittäjiltä työtä. Kiinnostuneet saavat materiaalia sekä markkinointi- ja käännösapua Hämeen liitolta, kertoo kehittämispäällikkö Jyrki Käki Lopelta.

Loppi lähtee mukaan Hämeen liiton Venäjälle suunnattuun matkailumarkkinointihankkeeseen, johon osallistuvat ilmeisesti kaikki maakunnan kunnat. Vain Hattulan osallistumispäätöstä odotellaan vielä.

Kanta-Hämettä markkinoidaan parin vuoden ajan erityisesti Pietarin seudulla. Hämeen liiton kunnianhimoinen tavoite on kolminkertaistaa venäläisturistien määrä maakunnassa vuoden 2016 loppuun mennessä. Tuolloin kävijöitä olisi 26 000.

– Venäläiset lomailijat ovat jo löytäneet Lopen lomamökit, joilla on useita yhä uudelleen käyviä vuokraajia. Vuokrattavat mökit ovat lähes täyteen myytyjä joka vuosi, mutta muiden palvelujen pariin mahtuu venäläisiä, Jyrki Käki arvioi.

Venäläisiä voidaan houkutella erityisesti luonnossa liikkumiseen, kalastukseen, melontareiteille ja patikointiin, mutta heille voidaan kehittää myös muita palveluita.

Loppi osallistuu runsaalla 5 000 euron määrärahalla Hämeen liiton kaksivuotisen hankkeen 600 000 euron kustannuksiin. (HäSa)