Kanta-Häme

Loppi pitää taloutensa kunnossa

Jo kahdeksannen perättäisen kerran Lopella on tehty ylijäämäinen tilinpäätös.

– Tämä on erinomainen saavutus varsinkin, kun samaan aikaan on eletty lama-aikaa. Vuonna 2008 meillä tehtiin tarkan talouden päätös ja vakauttamisohjelma, joka on myös pitänyt, kiittää kunnanhallituksen puheenjohtaja Marja Peltomäki (kesk.).

Vakaa taloustilanne heijastuu myös kuntalaisten arkeen. Palveluja ei ole lähdetty leikkaamaan eikä henkilöstöä ole tarvinnut vähentää tai lomauttaa.

Launosten ja Läyliäisten koulurakentamiseen on käytetty miljoonia. Viime vuonna investointipaketti kolminkertaistui 2000-luvun keskiarvotasosta ja lisäsi myös kunnan velkaa yli 600 eurolla asukasta kohti.

Kunnanjohtaja Karoliina Frank toivoo kuntalaisten näkevän oman kunnan vahvat plussat. Päivähoitopaikka järjestyy parissa päivässä ja sen saavat kaikki tarvitsevat. Sisarukset saavat paikan samasta hoitopaikasta.

– Meillä riittää harrastusmahdollisuuksia ja todella pikkurahalla vaikkapa kuntosalikortti. Missä pääsee hiihtämään melkein omalta pihalta? Jonottaa ei tarvitse edes kaupoissa ja kotiovenkin voi huoletta unohtaa auki, Karoliina Frank listaa.

Kunnan huoli on väkiluvun väheneminen. Kolmessa v vuodessa tappiota on kertynyt jo yli kolmesataa. Karoliina Frank toivoo loppilaisten kertovan oman arkensa sujuvuudesta ja hyvistä asioista, joilla asukkaita houkutellaan korulauseita tehokkaammin.

Talousjohtaja Pekka Leppänen kertoo viime vuoden ylijäämän johtuvan vain muutamasta tekijästä, joita ei voitu ennustaa.

– Kiky-sopimus vaikutti 275 000 euron lomarahaleikkauksin. Sen lisäksi terveyskuntayhtymien alijäämiä varten tehtyjä varauksia pystyttiin purkamaan 633 000 eurolla kuntayhtymien tehtyä ylijäämää, Leppänen toteaa.

Hän laskee, että ilman näitä yllätyskäänteitä kunta olisi tehnyt noin 800 000 euroa alijäämää veroäyrin korotuksesta huolimatta.

Kunta korotti veroprosentin vuodesta 2015 vuoteen 2016 yhdellä prosentilla. Korotus kasvatti verotulojen määrää 1,2 miljoonalla eurolla.

Rankat yli 8 miljoonan euron investoinnit näkyvät nyt kunnan talouden tunnusluvuissa. Ensimmäisen kerran Loppi joutuu kertomaan täyttävänsä kriisikuntakriteereistä jo kaksi.

Veroprosentti 20,5 ylittää koko maan keskiarvon 19,87:n. Suhteellisen velkaantumisen pitäisi jäädä alle 50 prosentin, mutta Lopella se on 52,4. Omavaraisuusaste on 50,8 prosenttia ja alkaa kolkutella kriisikynnystä eli pudota alle 50 prosentin.

– Velkaantuminen on saatava kuriin. Lähivuosina investointien määrän on jäätävä selvästi alhaisemmiksi kuin ne ovat keskimäärin olleet 2000-luvulla, Pekka Leppänen toteaa. HÄSA

Päivän lehti

25.5.2020