Kanta-Häme

Loppiaiskauppaa vain Hämeenlinnassa ja Lahdessa

Kaupat saavat olla auki loppiaisena 6. tammikuuta Hämeenlinnassa ja Lahdessa.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio on tyytymätön Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen.

– Haimme poikkeuslupaa siten, että kaikki Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimivat vähittäiskaupat olisivat itse saaneet päättää mahdollisesta aukiolosta. Näin olisi taattu elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu alueellamme. Nyt näin ei tapahdu.

Hämeenlinnassa ja Lahdessa kaupat saavat olla auki loppiaismaanantaina kello 12-21 välisenä aikana.

Hämeen kauppakamari haki poikkeuslupaa, koska Venäjällä vietetään pitkiä lomavapaita uudenvuoden ja loppiaisen aikaan. Hämeen maakuntiin on tulossa tuolloin paljon venäläisiä matkailijoita.

– Kauppojen kiinniolo joillakin alueilla vie pohjaa venäläisten matkailijamäärien potentiaaliselta kasvulta. Venäläismatkailijat jättävät perinteisesti merkittävää tuloa lomamatkoillaan, Aaltio sanoo. (HäSa)